keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Mansikin ottolapsi

Kerrottakoon ensin että minun ja Mansikin lypsypuuhat ovat lähteneet erinomaisesti käyntiin! Enää ei tarvitse viritellä mitään parrenkavennuksia tai kytkentänarun lyhennyksiä. Potkurautaa käytän edelleen, varmuuden vuoksi. Mutta Mansikki rentoutuu kivasti lypsyllä ja seisoo kuin tatti paikallaan, voin asettaa sangon maahan ja lypsää kaksin käsin. Maitoa tulee aamulypsyllä kolmisen litraa ja illalla hiukan vajaa 3 litraa. Meidän perheen tarpeiksi jo oikein ruhtinaallisesti. Joskin kyllähän maidolle menekkiä keksii jos sitä joskus enemmänkin tulee, jos vaikka olisi kaksikin lypsylehmää.. niinpäniin, nyt on sitten toinen lypsikin alku jo kasvamassa. 

Kävi nimittäin niin, että poistolistalta moneen kertaan säälistä jättämäni kiukkuinen kyytönretale Kaakao poiki toissayönä vasikan. Kaakao on tulisieluinen, kova potkimaan milloin mistäkin syystä ja herkkä tulemaan myös päälle. Emolehmänä Kaakao on kuitenkin ollut oikein hyvä. Se on jättänyt tähänasti vain sonnivasikoita. Nyt tuli kuitenkin lehmä. Minä sitä jo sonniksi luulin, kun vasikan napa näytti alkuun erehdyttävästi sonnin vehkeiltä   :) 
Tämä vasikka on melko mielenkiintoinen yhdistelmä. Emänään puhdas kyyttö, isänään länsisuomalaisen sonnin ja pohjois-suomalaisen lehmän risteytys. Tässä vasikassa yhdistyy siis kaikki suomen omat lehmärodut! Lisäksi pikkuinen on ihan lumoavan kaunis. Mutta kaikki ei sujunutkaan ihan niin hyvin. Ensimmäisenä iltana pohdin, onkohan vasikka saanut maitoa kun oli niin viluisen ja väsyneen oloinen, enkä ollut nähnyt sen käyvän tissillä. Tuon emon lähelle ei kuitenkaan juuri poijittua ollut mitään asiaa, joten päätin katsoa tilannetta aamulla uudelleen, onhan tuolla emällä ollut jo monia vasikoita jotka se on itse hoitanut. Aamulla pihaton pahnoilla odotti entisestäänkin uupuneempi vasikka ja emä joka ei ollut pientänsä näkevinäänkään. Kun vasikka hätisteltynä nousi ja lähestyi emoaan, väisti emo taas kauemmas. Seurailin vielä hetken, mutta iltapäivän puolella tein päätöksen ottaa vasikan emoltaan pois. Kannoin väsyneen vasikan navettaan, parsien edessä olevaan käytävään, tein heinistä lämpimän makuupaikan ja hieroin vasikkaa että sain sitä lämmitettyä. Lähdin maatalouskauppaan ostamaan maitorehua ja tuttipulloa. Lypsin tuttipulloon kuitenkin ensin Mansikin lämmintä maitoa. Vasikka ei jaksanut yhtään imeä isosta tutista, joten hain vielä sisältä ihmisvauvan pullon ja täytin maidolla. Aikamme puljattuamme pikkuinen hoksasi idean ja alkoi kokoajan hanakammin imeä. Lypsin pulloon uudet maidot ainakin neljästi. Mansikki innostui pikkuisesta niin kovasti, että nuoli sen ihan märäksi ja piti vasikalle hassua ääntä. Myöhemmin päästin vasikan suoraan Mansikin tissille ja mitä kummaa!?? Mansikki antoi vasikan imeä. Mansikki rakastui vasikkaan ja otti sen ihan omakseen! Nyt se suojelee ja vahtii pientä ja tarkkailee jokaista liikettä. Ehkä meillä sitten olikin vain onnea matkassa! Vasikka vahvistui iltaan mennessä silminnähden ja nyt jo pomppii ja riekkuu iloisesti. Nimekseen pikkuinen sai Mielikki. Mielikki siksi, että vasikka on jo rotunsa, saatika ulkonäkönsä puolesta oikein mieluinen.

Mielikin oikea äiti voi hyvin. Sen utareista maito on hävinnyt itsekseen, se on rauhallinen ja syö hyvin. Ei ole ääntäkään päästänyt huhuillakseen vasikkaansa. Mansikki sensijaan mölyää kuin heikkopäinen jos Mielikki siirtyy pois hänen turpansa alta. Näin pikkuinen lehmänalku sai siis uuden emon, ja Mansikin maito sai ihan uuden tarkoituksen. Ja niinkuin minun piti pitää vain yksi lehmä kotitarvelypsikkinäni, mutta nyt suunnitelma on jo selkeä; Mielikistä tulee taloon toinen lypsylehmä, Mansikin ystävä. Tai tytär. Ihan miten vaan ☺ 

                               Mielikki syntyi pihattomökkiin emolehmälaumaan

                                          Ja Mielikki uuden äitinsä Mansikin kanssa

                                              Niin kaunis pikkuinen!  


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Josko koitettaisiin taas!

Hei vaan, piiiitkästä aikaa!
Tämä totaalisesti kuollut blogi vielä täältä löytyi, ihme juttu.
Kuten aiemmista teksteistä käy ilmi, perheeseemme syntyi esikoinen 2015 ja se pisti koko elämän uusiksi. Univelka, kädet täynnä puuhaa, ym ym, koko "omavaraistelu " jäi toissijaiseksi ja blogi vallan unhoittui. Asiaa ei muuttanut se, että 2016 syntyi jo toinen lapsi. Nyt pienempi täyttää huomenna jo 9kk ja arki alkaa pikkuhiljaa loksahdella uusiin uomiinsa. Ja niinhän siinä kävi, että se tuttu haave alkoi uudelleen nousta pintaan; päästä kasvattamaan ruokaa itse!

Ihan kokonaan se haave ei kai koskaan kuollutkaan, viime kesänä koitin epätoivoisesti livahtaa kasvimaalle aina kun liikeni mahdollisuus ja kanat ja vuohet sekä pari kyyttöä emolehminä plus sonni heidän riemunaan ovat olleet meitä ilahduttamassa tänäkin aikana. Niin ja hevonen sekä pari ponia.
Nyt kuitenkin kevätaurinko taas lämmittää läpi ikkunoista ja into oman ruoan kasvattamiseen nousee ihan uusiin ulottuvuuksiin. Chilit ja tomaatit on kylvetty, siemenpusseja kotiin kiikuteltu, kananpoikia haudottu ja vuohi astutettu. Ehkäpä saadaan syksyllä kukkoja pataan, kasvimaa onnistuu tuottamaan satoa ja kesällä saadaan jo maitoakin taas.
Vuohenmaito käy hyvin leivontaan, mutta sellaisenaan tai kahvissa nirppanokkani erottaa siitä vuohen maun, enkä yrityksistä huolimatta ole makuun tottunut. Myöskään isäntä ei vuohenmaidolle lämpene, ei millään. Maistoi sentään.

Niinpä meille on varattuna lehmä! Ihan hullua ja älytöntä!
Mutta niin siinä nyt kävi. Lehmä on ekaa kertaa poikinut nuori, saa nähdä kuinka lypsy lähtee sujumaan, varmaan käytävä potkurauta ostamassa hyllyyn odottamaan. Mutta kerron lehmästä tarkemmin sen kotiuduttua huhtikuun ekoina päivinä.





Tämä tässä on Kerttu kuttu, odottaa ensimmäistä kertaa jälkikasvua. Tosi kiltti ja ihana kuttu, uskon hänestä tulevan mainio lypsyvuohi! Ja hänellä on myös sulhanen ☺



Näiden kaverusten seassa lymyää myös naapurista tullut hoitolammas, se muutti meille talven viettoon oman kaverinsa kuoltua.





Kanoja meillä on kuusi, ja kukko. Ja heidän tuorein jälikasvunsa, 9 pikkuruista tipusta.









Poneja on kaksi, toisesta leivotaan meille erinomainen kasvimaankääntöapulainen, reipas työponi.





Ja hevonen, vanhempi ratsutamma Novella. Novellan tarkoitus on kaunistaa pihaamme ja lepuuttaa emännän hermoja verkkaisilla maastolenkeillä.



Koirat ja kissat tietysti ovat ennallaan.
Lapset " auttavat " jo kovasti eläintenhoidossa, etenkin tyttö on ihan hirveän kiinnostunut eläimistä, jo ihan vauvasta saakka!



No niinhän siinä kävi, että joltain kaatui taas maitomuki villakangasmatolle tai joku kolautti silmäkulmansa lelutraktoriin, niin blogiteksti jäi taas pölyttymään muutamaksi "toviksi". Nyt kun tässä jälleen istun kirjoittamassa, muksut kiltisti yöunillaan, niin pääsenkin kertomaan että haimme sen lehmän tänään!
Oikein nätti, joskin vanhan tapaturman vuoksi töpöhäntäinen lehmä matkusti kahden tunnin matkan hevostrailerissa nätisti ja asettui taloksi navettaamme iltapäivällä. Sen verran rouvaa kuitenkin jännitti, että iltalypsyllä antoi maitoa hurjat kaksi teelusikallista! Haha. Noh, ehkä aamulla heruu jo paremmin. Nappailen pian kuvia uudesta ammusta ja lypsypuuhistamme.
Nyt se on rojahdettava vaakatasoon, aamulla ipanat heräävät taas ennen kukonlaulua ja meillä onkin kiire aamulypsylle. Palataan pian!

torstai 28. huhtikuuta 2016

kuulumisia, piiiiitkästä aikaa!

Nyt on niin, että tätä puolta blogistani en vaan saa enää henkiin, vaikka kuinka olen sitä koittanut. Niinpä, kuulumisia voi tästedes seurailla täällä:

www.emannanpaivakirja.blogspot.com

perjantai 27. maaliskuuta 2015

ihan ihan nopsat kuulumiset!

No nyt niitä on!
Katsokaa miten suloisia ja ihania villapalloja, olen aivan myyty!!!

                  Ininä, valkoinen suomenlammasristeytys


                 ja öörikki, musta texelristeytys

Kummatkin kaunokaiset ovat syntyneet joulukuussa 2014. Pikkuiset ovat kotiutuneet mainiosti ja tietävät jo mitä leipäpussin rapina tarkoittaa   :)










Siinäpä ne.

Maissit, parsakaalit ja kirsikkatomaatit ovat muuten jo taimella. Saa nähdä tuliko touhuttua taas liian aikaisin, vai selviääkö taimilapset kasvimaalle asti ilman että ovat kasvaneet liian pitkiksi ja honteloiksi..

Mutta eipä tälläkertaa muuta, palataan taas!



lauantai 21. maaliskuuta 2015

jihuu, tästä se taas lähtee!

Vaikka vauva-arki onkin välillä melko raskasta pätkäunineen ja itkupotkuraivareineen, niin kevätaurinko antaa jo niin paljon uutta energiaa, ettei mikään tunnu kovinkaan raskaalta!
Yllättävän pirteä olen, vaikka yöt menevätkin kahden tunnin pätkissä ja aamuun herätään ennen kukon laulua, jo viideltä. Vauva on kuitenkin löytänyt jo jonkinlaista vuorokausirytmiä ja nukahtaa yleensä yösyötöiltä heti, eikä vaadi pitkiä nukuttelusessioita kuten välillä päivisin vaatii.









Niinpä tämä omavaraistelu- harrastus on taas erittäin vahvana mielessä päivittäin.
Ikkunapaikat alkaa täyttymään pikkiriikkisistä turveruukuista ja puutarha,-sekä kasvimaakirjat ovat esillä yhä useammin!
Vauvaa syöttäessä lueskelen syrjäsilmällä maanparannusvinkkejä ja hänen nukkuessaan vaunuissa päiväunia, venytän reviiriäni itkuhälyttimen kantaman verran kohti lumen alta paljastuvaa kasvimaata.

Sain myös kerrassaan kuningasidean!
Kasvihuonehan tunnetusti pidentää kasvukautta sekä keväästä että syksystä, mutta toki myös runsastuttaa satoa ja mahdollistaa arempienkin kasvejen viljelyä.
Meidän alumiinirunkoinen, kennolevykasvihuonehan lennähti toissasyksynä Eino-myrskyn mukana puunlatvaan ja rajun seikkailunsa ruhjomana siitä ei enää ollut tehtävässään jatkamaan.
Toissasyksyisen lammenkaivuuprojektin,- ja siitä seuranneen täyttömaaurakan tiimellyksessä taas syyssateiden saattelemana vyöryi lohkare savimaata entisen koiratarhan kylkeen, jolloin koiratarhasta tuli entistäkin enemmän entinen.. koiraahan siellä ei enää ollut asunut aikoihin, mutta nyt nitkahti yksi seinämä nurin savilohkareen alle.
Kyseisessä tarhassa on kuitenkin komea polvenkorkuinen betonisokkeli ja vahva puurunko on pikku vaivalla oikaistu. Siitä kun irroittelen koiraverkon pois ja isäntä nikkaroi päälle muutamat kattotuolit, niin enää puuttuu ympäriltä kasvihuonemuovi ja AVOT! yli 30 neliötä kasvihuonetta lapsellisen helposti!

Kasvihuone on siis puoliksi tehty, kun se on kokonaan suunniteltu, eiköstä vaan?    :)
Kasvimaalle taas inhottavan jytkyn savimaan takia aloin pohtia kohopenkkejä, eli kasaisin vallin risuista, lehdistä, puoliksi maatuneesta karjanlannasta ja mullasta. Näin kasvit saisivat kompostimaisesti maatuvasta penkistä myös lämpöä. Aijjai kun näitä ideoita pääsisi jo pian toteuttamaan!

Isännän kanssa on käyty myös valtaisaa keskustelua kanoista.
Kanalahan tuossa tyhjillään kököttää, mutta ukko ei vaan oikeen lämpene.. niille kun pitäisi nikkaroida tarhakin, ettei kettu taas tulisi vierailulle kanakantaa verottamaan.
Ja kun oikein järjellä pähkäilee, äitini tuossa naapurissa hukkuu kananmuniin, heillä on 13 kanaa ja parhaillaan päivässä tulee se 13 munaa, eli pauttiarallaa kennon päivävauhtia! Eiköhän niistä meillekkin piisaa, joten toistaiseksi luovuin kanahaaveista, niin valloittavia eläimiä kuin ne ovatkin. Pitää käydä ihailemassa siis kanoja äitin luona   :)
Heidän kanakanta pitää myös uusia, koska suurinosa kanoista alkaa olla vanhoja. Minähän se sain pestikseni hankkia heille uudet tipuset, mikäpä sen mieluisampi tehtävä.

Mutta toisen kädenväännön isäntä hävisi; meille tulee lampaita!
Itseasiassa niihin ukkokulta oli melko helppo taivutella.
Näillänäkymin kaksi ihanaa pikku uuhta haetaan kotiin jo maanantaina, ylihuomenna!
Huh, kylläpä lampaita onkin ollut hirveä ikävä.
Raportoin toki heti pikkuisten kotiutumisesta sitten tännekkin.

Noh, näillä päästään taas mukavaan alkuun.
ja pianhan onkin aika alkaa niitä kesäpossuja etsimään... ;)








torstai 5. maaliskuuta 2015

Herätelläänpäs blogi henkiin!

Hei vaan, piiiitkästä aikaa!
Blogi parka oli jo vallan jäänyt unholaan, mutta korjataanpas asia vihdoinkin.
Kuten huomata saattaa, ulkoasu muuttui hieman jälleen, ja koko blogin perusidea palasi edes jonkinverran lähemmäs alkuperäistä. Olin lähes varma, että koko omavaraisuuden tavoittelu on menneen talven lumia, mutta olin väärässä! Joten täältä tullaan, entistäkin innokkaampana!

Palataan kuitenkin ajassa reilu kaksi kuukautta taaksepäin. Mikä siis sai edes ajattelemaan elämäntavastani luopumista?
Meille alettiin keväällä 2014 odottaa uutta perheenjäsentä, esikoistamme.
Vaikka lapsi oli kovasti toivottu, toisi se tietysti elämään valtavasti vastuuta ja uusia haasteita.
Ennenkaikkea se toisi elämään sisältöä. -jota jo muutenkin oli liiaksi asti!
Piti miettiä asiat tärkeysjärjestykseen.
Pohdiskelin, että suuren mahani,- saati pienen vauvan kanssa en millään jaksaisi tai ehtisi lypsää vuohia, keriä lampaita, kuokkia kasvimaata, siivota kanalaa... Ehkä se mahdollista olisi, mutta olisiko sen arvoista, etten ennättäisi nauttia ohikiitävistä vauvahetkistä?

Niinpä eläinkatras karsittiin lähes olemattomiin. Vain islanninhevoseni ja shetlanninponini, kaksi kyyttölehmää, lapinlehmä ja ensimmäinen lehmävasikka jäivät. ( ja toki siis koirat ja kissa! )
En kadu.
Lampaita on valtava ikävä, samoin ankkoja ja kanoja kaipaan kovasti.
Muiden kaneja katselen kaihoisasti..
Aasivarsaa mietin usein, minne se muutti ja miten sillä menee.. ehkä olisin halunnut sen pitää..
Vihtori minipossua on myös valtava ikävä!
Sinisilmäinen Taavi hanhi,- vihaisuudestaan huolimatta on jäänyt mieleeni takuulla loppuiäksi, eikä kovasti lohduta tieto siitä että Taavin elämä päättyi viime syksynä, juurikin sen ärhäkkyyden vuoksi.
Mutta elämä jatkuu.

12.01.2015 syntyi meille pieni kaunis tytär.
Hän syntyi sektiolla ja kaikki sujui lopulta hyvin. Tuo päivä oli elämämme pelottavin, mutta myös ikimuistoisin. Ensimmäiset kaksi viikkoa meni uuteen elämään opetteluun ja sopeutumiseen, mutta pikkuhiljaa asiat alkoivat sujua rutiinilla ja arki alkoi taas luistaa.
Sain kyllä todeta, etten todellakaan olisi jaksanut lähteä navettaan lypsylle tai muutakaan, joten tuo eläinten vähennys oli todellakin hyvä ajatus, välttämätön.

Nyt kuitenkin syntymästä tulee juuri täyteen kaksi kuukautta, ja kevät kolkuttelee jo ovella.
Energiaa alkaa olla melkolailla, vaikka yöunet usein jääkin lyhyiksi ja katkonaisiksi.
Samaan aikaan mielessä pyörii vauvan kiinteiden ruokien aloitus, johon ei enää ole mahdottoman pitkä aika.
Mitäs jos kasvattaisin hänelle luomua ruokaa kotona?
Perunaa omasta pellosta, kesäkurpitsasta saisi myös sosetta.. mansikkaa, hernettä, parsakaalia!
Ja kuinkas ollakkaan, siemenluettelo löytyy pian nenän alta ja huomaan sormien syyhyävän jo kylvöpuuhiin!
Ihan pian pikkuriikkiset multaruukut valtaavat kaikki ikkunapaikat ja alamme valmistautua kasvimaan kunnostukseen. -ehkä myös uusi, entistä ehompi kasvihuone?

Mutta syöhän muksu sitten jo talvella lihaakin! Mikä ihana tekosyy, puhdasta ruokaa omalle lapselle!
Josko puunaisin talven tyhjillään seisseen kanalan keväänkorvalla kuntoon ja hankkisin parven kanoja taas- ehdottomasti suomalaisia maatiaisia!
Mitäs jos muutama lammas kuitenkin otettaisiin? niitähän on niin kova ikäväkin!!
kesäpossuja, niitä on saatava!

Itse olen toipunut sektiosta todella nopeasti, kerran olen jo noussut hevosen selkäänkin.
Isä hoitaa lasta myös ahkerasti, joten aikaa harrastuksille (omavaraisuudelle!) on mahdollista saada järjestettyä. Virtaa on kuin pienessä kylässä ja pää pursuilee ideoita.
Ja kuten huomaatte, myös blogin pariin jaksaa taas palata   :)











Yhdessä päätimme, ettemme halua lapsestamme liiemmin kuvia nettiin, ennenkuin hän voi itse päättää tahtooko "julkisuutta", joten laitan vain nuo kaksi kuvaa joissa pienokainen vetelee sikeitä  :)
Aika näyttää maltammeko noudattaa sääntöämme.





Pikkuhiljaa elämä on siis asettunut uusiin uomiinsa, mutta haave omavaraisuudesta selvisi ja elää edelleen vahvana. Lähdetään siis kohti uusia haasteita ja katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan.



















keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Blogi muuttuu!

Kuten varmaan on voinutkin jo uumoilla,  elämä täällä on kovasti muuttunut.
Taisin sen vasta itsekkin tajuta, kun eräänä iltana selailin blogia ja sen vanhoja postauksia.
Niin niin moni eläinystävä on lähtenyt.
Jäljelle on jäänyt enää murusia.

Mutta niillä murusilla on entistä suurempi merkitys.
Elämän kiire ja stressi ovat vähentyneet, olo on helpottunut.
Eläinkatras on selkeytynyt, jäljellä ovat pari ponia ja neljä lehmää.
( tähän ei nyt laskettu lemmikeitä eikä kanoja )

Kun omavaraisuus harrastus hiipuu, tilalle on astumassa perhe elämä.
Perheemme saa uuden jäsenen tammikuussa.
Tästä eteenpäin blogissa kuullaan siis myös enemmän perhe elämästä sekä vauva arjesta :)

Teen uuden esittelyn uudistuneelle blogille pian.