torstai 28. huhtikuuta 2016

kuulumisia, piiiiitkästä aikaa!

Nyt on niin, että tätä puolta blogistani en vaan saa enää henkiin, vaikka kuinka olen sitä koittanut. Niinpä, kuulumisia voi tästedes seurailla täällä:

www.emannanpaivakirja.blogspot.com

perjantai 27. maaliskuuta 2015

ihan ihan nopsat kuulumiset!

No nyt niitä on!
Katsokaa miten suloisia ja ihania villapalloja, olen aivan myyty!!!

                  Ininä, valkoinen suomenlammasristeytys


                 ja öörikki, musta texelristeytys

Kummatkin kaunokaiset ovat syntyneet joulukuussa 2014. Pikkuiset ovat kotiutuneet mainiosti ja tietävät jo mitä leipäpussin rapina tarkoittaa   :)










Siinäpä ne.

Maissit, parsakaalit ja kirsikkatomaatit ovat muuten jo taimella. Saa nähdä tuliko touhuttua taas liian aikaisin, vai selviääkö taimilapset kasvimaalle asti ilman että ovat kasvaneet liian pitkiksi ja honteloiksi..

Mutta eipä tälläkertaa muuta, palataan taas!



lauantai 21. maaliskuuta 2015

jihuu, tästä se taas lähtee!

Vaikka vauva-arki onkin välillä melko raskasta pätkäunineen ja itkupotkuraivareineen, niin kevätaurinko antaa jo niin paljon uutta energiaa, ettei mikään tunnu kovinkaan raskaalta!
Yllättävän pirteä olen, vaikka yöt menevätkin kahden tunnin pätkissä ja aamuun herätään ennen kukon laulua, jo viideltä. Vauva on kuitenkin löytänyt jo jonkinlaista vuorokausirytmiä ja nukahtaa yleensä yösyötöiltä heti, eikä vaadi pitkiä nukuttelusessioita kuten välillä päivisin vaatii.









Niinpä tämä omavaraistelu- harrastus on taas erittäin vahvana mielessä päivittäin.
Ikkunapaikat alkaa täyttymään pikkiriikkisistä turveruukuista ja puutarha,-sekä kasvimaakirjat ovat esillä yhä useammin!
Vauvaa syöttäessä lueskelen syrjäsilmällä maanparannusvinkkejä ja hänen nukkuessaan vaunuissa päiväunia, venytän reviiriäni itkuhälyttimen kantaman verran kohti lumen alta paljastuvaa kasvimaata.

Sain myös kerrassaan kuningasidean!
Kasvihuonehan tunnetusti pidentää kasvukautta sekä keväästä että syksystä, mutta toki myös runsastuttaa satoa ja mahdollistaa arempienkin kasvejen viljelyä.
Meidän alumiinirunkoinen, kennolevykasvihuonehan lennähti toissasyksynä Eino-myrskyn mukana puunlatvaan ja rajun seikkailunsa ruhjomana siitä ei enää ollut tehtävässään jatkamaan.
Toissasyksyisen lammenkaivuuprojektin,- ja siitä seuranneen täyttömaaurakan tiimellyksessä taas syyssateiden saattelemana vyöryi lohkare savimaata entisen koiratarhan kylkeen, jolloin koiratarhasta tuli entistäkin enemmän entinen.. koiraahan siellä ei enää ollut asunut aikoihin, mutta nyt nitkahti yksi seinämä nurin savilohkareen alle.
Kyseisessä tarhassa on kuitenkin komea polvenkorkuinen betonisokkeli ja vahva puurunko on pikku vaivalla oikaistu. Siitä kun irroittelen koiraverkon pois ja isäntä nikkaroi päälle muutamat kattotuolit, niin enää puuttuu ympäriltä kasvihuonemuovi ja AVOT! yli 30 neliötä kasvihuonetta lapsellisen helposti!

Kasvihuone on siis puoliksi tehty, kun se on kokonaan suunniteltu, eiköstä vaan?    :)
Kasvimaalle taas inhottavan jytkyn savimaan takia aloin pohtia kohopenkkejä, eli kasaisin vallin risuista, lehdistä, puoliksi maatuneesta karjanlannasta ja mullasta. Näin kasvit saisivat kompostimaisesti maatuvasta penkistä myös lämpöä. Aijjai kun näitä ideoita pääsisi jo pian toteuttamaan!

Isännän kanssa on käyty myös valtaisaa keskustelua kanoista.
Kanalahan tuossa tyhjillään kököttää, mutta ukko ei vaan oikeen lämpene.. niille kun pitäisi nikkaroida tarhakin, ettei kettu taas tulisi vierailulle kanakantaa verottamaan.
Ja kun oikein järjellä pähkäilee, äitini tuossa naapurissa hukkuu kananmuniin, heillä on 13 kanaa ja parhaillaan päivässä tulee se 13 munaa, eli pauttiarallaa kennon päivävauhtia! Eiköhän niistä meillekkin piisaa, joten toistaiseksi luovuin kanahaaveista, niin valloittavia eläimiä kuin ne ovatkin. Pitää käydä ihailemassa siis kanoja äitin luona   :)
Heidän kanakanta pitää myös uusia, koska suurinosa kanoista alkaa olla vanhoja. Minähän se sain pestikseni hankkia heille uudet tipuset, mikäpä sen mieluisampi tehtävä.

Mutta toisen kädenväännön isäntä hävisi; meille tulee lampaita!
Itseasiassa niihin ukkokulta oli melko helppo taivutella.
Näillänäkymin kaksi ihanaa pikku uuhta haetaan kotiin jo maanantaina, ylihuomenna!
Huh, kylläpä lampaita onkin ollut hirveä ikävä.
Raportoin toki heti pikkuisten kotiutumisesta sitten tännekkin.

Noh, näillä päästään taas mukavaan alkuun.
ja pianhan onkin aika alkaa niitä kesäpossuja etsimään... ;)








torstai 5. maaliskuuta 2015

Herätelläänpäs blogi henkiin!

Hei vaan, piiiitkästä aikaa!
Blogi parka oli jo vallan jäänyt unholaan, mutta korjataanpas asia vihdoinkin.
Kuten huomata saattaa, ulkoasu muuttui hieman jälleen, ja koko blogin perusidea palasi edes jonkinverran lähemmäs alkuperäistä. Olin lähes varma, että koko omavaraisuuden tavoittelu on menneen talven lumia, mutta olin väärässä! Joten täältä tullaan, entistäkin innokkaampana!

Palataan kuitenkin ajassa reilu kaksi kuukautta taaksepäin. Mikä siis sai edes ajattelemaan elämäntavastani luopumista?
Meille alettiin keväällä 2014 odottaa uutta perheenjäsentä, esikoistamme.
Vaikka lapsi oli kovasti toivottu, toisi se tietysti elämään valtavasti vastuuta ja uusia haasteita.
Ennenkaikkea se toisi elämään sisältöä. -jota jo muutenkin oli liiaksi asti!
Piti miettiä asiat tärkeysjärjestykseen.
Pohdiskelin, että suuren mahani,- saati pienen vauvan kanssa en millään jaksaisi tai ehtisi lypsää vuohia, keriä lampaita, kuokkia kasvimaata, siivota kanalaa... Ehkä se mahdollista olisi, mutta olisiko sen arvoista, etten ennättäisi nauttia ohikiitävistä vauvahetkistä?

Niinpä eläinkatras karsittiin lähes olemattomiin. Vain islanninhevoseni ja shetlanninponini, kaksi kyyttölehmää, lapinlehmä ja ensimmäinen lehmävasikka jäivät. ( ja toki siis koirat ja kissa! )
En kadu.
Lampaita on valtava ikävä, samoin ankkoja ja kanoja kaipaan kovasti.
Muiden kaneja katselen kaihoisasti..
Aasivarsaa mietin usein, minne se muutti ja miten sillä menee.. ehkä olisin halunnut sen pitää..
Vihtori minipossua on myös valtava ikävä!
Sinisilmäinen Taavi hanhi,- vihaisuudestaan huolimatta on jäänyt mieleeni takuulla loppuiäksi, eikä kovasti lohduta tieto siitä että Taavin elämä päättyi viime syksynä, juurikin sen ärhäkkyyden vuoksi.
Mutta elämä jatkuu.

12.01.2015 syntyi meille pieni kaunis tytär.
Hän syntyi sektiolla ja kaikki sujui lopulta hyvin. Tuo päivä oli elämämme pelottavin, mutta myös ikimuistoisin. Ensimmäiset kaksi viikkoa meni uuteen elämään opetteluun ja sopeutumiseen, mutta pikkuhiljaa asiat alkoivat sujua rutiinilla ja arki alkoi taas luistaa.
Sain kyllä todeta, etten todellakaan olisi jaksanut lähteä navettaan lypsylle tai muutakaan, joten tuo eläinten vähennys oli todellakin hyvä ajatus, välttämätön.

Nyt kuitenkin syntymästä tulee juuri täyteen kaksi kuukautta, ja kevät kolkuttelee jo ovella.
Energiaa alkaa olla melkolailla, vaikka yöunet usein jääkin lyhyiksi ja katkonaisiksi.
Samaan aikaan mielessä pyörii vauvan kiinteiden ruokien aloitus, johon ei enää ole mahdottoman pitkä aika.
Mitäs jos kasvattaisin hänelle luomua ruokaa kotona?
Perunaa omasta pellosta, kesäkurpitsasta saisi myös sosetta.. mansikkaa, hernettä, parsakaalia!
Ja kuinkas ollakkaan, siemenluettelo löytyy pian nenän alta ja huomaan sormien syyhyävän jo kylvöpuuhiin!
Ihan pian pikkuriikkiset multaruukut valtaavat kaikki ikkunapaikat ja alamme valmistautua kasvimaan kunnostukseen. -ehkä myös uusi, entistä ehompi kasvihuone?

Mutta syöhän muksu sitten jo talvella lihaakin! Mikä ihana tekosyy, puhdasta ruokaa omalle lapselle!
Josko puunaisin talven tyhjillään seisseen kanalan keväänkorvalla kuntoon ja hankkisin parven kanoja taas- ehdottomasti suomalaisia maatiaisia!
Mitäs jos muutama lammas kuitenkin otettaisiin? niitähän on niin kova ikäväkin!!
kesäpossuja, niitä on saatava!

Itse olen toipunut sektiosta todella nopeasti, kerran olen jo noussut hevosen selkäänkin.
Isä hoitaa lasta myös ahkerasti, joten aikaa harrastuksille (omavaraisuudelle!) on mahdollista saada järjestettyä. Virtaa on kuin pienessä kylässä ja pää pursuilee ideoita.
Ja kuten huomaatte, myös blogin pariin jaksaa taas palata   :)











Yhdessä päätimme, ettemme halua lapsestamme liiemmin kuvia nettiin, ennenkuin hän voi itse päättää tahtooko "julkisuutta", joten laitan vain nuo kaksi kuvaa joissa pienokainen vetelee sikeitä  :)
Aika näyttää maltammeko noudattaa sääntöämme.





Pikkuhiljaa elämä on siis asettunut uusiin uomiinsa, mutta haave omavaraisuudesta selvisi ja elää edelleen vahvana. Lähdetään siis kohti uusia haasteita ja katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan.



















keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Blogi muuttuu!

Kuten varmaan on voinutkin jo uumoilla,  elämä täällä on kovasti muuttunut.
Taisin sen vasta itsekkin tajuta, kun eräänä iltana selailin blogia ja sen vanhoja postauksia.
Niin niin moni eläinystävä on lähtenyt.
Jäljelle on jäänyt enää murusia.

Mutta niillä murusilla on entistä suurempi merkitys.
Elämän kiire ja stressi ovat vähentyneet, olo on helpottunut.
Eläinkatras on selkeytynyt, jäljellä ovat pari ponia ja neljä lehmää.
( tähän ei nyt laskettu lemmikeitä eikä kanoja )

Kun omavaraisuus harrastus hiipuu, tilalle on astumassa perhe elämä.
Perheemme saa uuden jäsenen tammikuussa.
Tästä eteenpäin blogissa kuullaan siis myös enemmän perhe elämästä sekä vauva arjesta :)

Teen uuden esittelyn uudistuneelle blogille pian.

torstai 18. syyskuuta 2014

vasikkauutisia!

Vihdoinkin!
Pari viikkoa sitten sain kokea jännittäviä tuntemuksia todetessani, että viimeisillään tiineenä oleva lehmä puuttui laitumelta!
Se oli ensikertalainen, pienikokoinen Taika, jonka poikimista olimme jo erityisesti jännittäneet.
Lehmä oli siis päättänyt hakeutua aukealta pellolta hieman yksityisempään maastoon, metsään.
Onneksi se löytyi, eikä poikiminen ollut ehtinyt vielä alkusupistuksia pidemmälle.
Ajelimme kantturan rauhallisesti takaisin laumaan.

Muutaman tunnin Taika oli niin rauhaton, ramppasi ympäri laidunta ja potki hermostuneena mahanalustaan, hännän huiskiessa puolelta toiselle.
Lopulta se kuitenkin hakeutui pidempään heinikkoon ja kävi makuulle.
Nyt alkoi todella tapahtua.
Poikimisen alku oli varsin liikuttava, nuori LSK sonni oli tulevan lehmä äidin tukena, puhalteli siihen lämmintä ilmaa sieraimistaan ja nuoli hellästi sen poskea.
Tämä sonni on selvästi ottanut laumassa isännän paikan, suojellen lehmiään.
Se on erittäin hellä ja kultainen sulhasehdokas, taisi luulla myös olevansa syntymässä olevan pikku vasikan isä  :)



Sitten alkoikin jo tapahtua. Ponnistukset oli kovempia, lehmä yritti tosissaan saada vasikan syntymään.








Lehmä nousi välillä seisomaan ja kävi uudelleen makuulleen. Ponnistukset olivat jo erittäin voimakkaita ja päätin puuttua tilanteeseen, kun ei edistystä tapahtunut.
Vasikan etusorkat olivat esillä, joten aloin vetää aina kun äitilehmä ponnisti.
Huomatessaan avun, alkoi se ponnistaa entistäkin tarmokkaammin.
Lopulta esiin tuli pikkuriikkinen turpa. Pää oli todella tiukassa saada ulos. Siis todella tiukassa!
Soitin jo apua, kun tuntui ettei minun ja lehmän voimat millään riitä saada vasikkaa ulos.
Mutta heti kun suljin puhelimen, ponnisti lehmä niin paljon kuin pystyi ja minä vedin kaikin voimin ja sieltähän se sitten sulahti maailmaan, ihana ja kaunis pikku lehmä!

Emä huokaisi hetken pitkällään ja minä kuivasin pikkuisen pyyhkeillä.





















Koko lauma tietysti tunki paikalle tutustumaan pikkuruiseen.
Ja mikäs siinä pienellä ollessa, kun on monta suojeliaa.

Toisella lehmällämme ei ollut yhtä paljon onnea matkassaan.
Muutamaa päivää myöhemmin Lumi lehmä synnytti yliaikaisen kuolleen vasikan   :(
Harmi, mutta näistä vaan on selvittävä.
Nyt myös Lumi hoitaa tätä pientä kyyttövasikkaa, sillä on siis kaksi äitiä!
Vasikka sai nimekseen Vatukka ja jää meille koko iäkseen, toivottavasti sekin saa aikanaan myös omia vasikoita.

Muutoin täällä on vietelty varsin tapahtumaköyhää syksyä, otettu ikäänkuin vähän rennommin.
Olen leiponut ja puuhaillut kaikkea mukavaa.
Lopulta sain myös ponini opetettua kunnolla kärryille, nyt sitä ehkä pääsee joulurekiajelullekkin.









Kanalaankin saatiin vahvistusta, kun adoptoin viisi kesäkanaa, omistaja halusi siis pitää niitä vain kesän.
Rouvat ovat munintaikäisiä ruskeita hy linejä.
Nyt saa siis taas munia omasta kanalasta.

Siinäpä kaikki tälläerää.
palaillaan taas!

torstai 28. elokuuta 2014

kuulumisia

Pakko tulla kertomaan tännekkin välillä kuulumiset, ettei koko blogi aivan hiljaisuuteen vaivu.
Ja heti alkuun, ei, vasikoita ei ole vielä tullut.

Niitä joudutaan ehkä vielä ensi viikkoon odottelemaan.
Teurastus kelitkään eivät ole vielä saapuneet, mutta yksi sonni joutui silti jo päättämään päivänsä.
Olen KOKO kesän saanut jahdata aituria, korjata katkottuja lankoja ja tuoda uusia tolppia, kun tuo yksi ja sama ay sonni ei kertakaikkiaan ole pysynyt missään.
Nyt sitten saimme todistaa, kuinka sonninretale riepotti viimeisillään tiineenä olevaa lapinlehmäämme pitkin laidunta, nuori herra ei kertakaikkiaan kunnioittanut lehmiä, eikä mitään muutakaan.

Niinpä teimme päätöksen, että koko sonni laitetaan jauhelihaksi, niin ei tarvitse odotella riiputuskelejä.
Nyt on häirikkösonni vakuumissa ja pakkasessa, ei tarvitse enää korjailla aitoja eikä pelastaa lehmiä.
Ja on muuten tuoretta lihaa!

        taustalla näkyy häirikkö, viimeisenä päivänään

Tänä syksynä oli tarkoitus saada myös reilusti kukkopaistia, mutta arvatkaapas mitä?!
Se pirun kettu iski taas!
Tälläkertaa repolainen oli murtautunut kanalaan verkon läpi aamuyöllä ja saanut saaliikseen 8 lintua.
muninnan pian aloittelevia kanoja ja lähes paistikokoisia kukkoja!
Että otti päähän.
Tuosta ketusta tulee vielä rukkaset, sanokaa minun sanoneen.


Tällaisia taistelujälkiä taas piha täynnä! Sulkia joka paikassa.
Naapurin emäntä oli yhdeksän hujakoilla aamulla nähnyt itse omin silmin, kun kettu luikki pellon reunassa valkoinen kana suussaan.

Meille ei nyt sitten jäänyt kuin 4 kanaa ja yksi paistikukko.
Näin äkkiseltään halvimman mahdollisen hinnan mukaan ketun yöllinen ateria oli noin 160€ arvoinen. Eihän se raha tässä ole suurin murhe, mutta harvoinpa tulee itsekkään noin kalliisti syötyä!

Myös kanin ulkoasunto oli tuhottu ja kani oli päässyt irti. Sitä oli kuitenkin onnistanut livahtaa kanalan sokkelin alle piiloon ja oli selvinnyt hengissä.
Toinen juttu olikin sitten kanin kiinni saaminen, mutta onneksi lopulta saatiin kani saarroksiin ja kiikutettiin kanalaan turvaan.
Tänä syksynä pysyykin sitten kulkuluukut lukittuina ja ovet ja ikkunat säpissä, enää ei uskalla pitää pikkueläimiä ollenkaan ulkona.



            onnekkaat jäljellejääneet ja kani



No, onneksi eräs ihana ihminen, itseasiassa juurikin sama henkilö jolla on meidän Sutu kotitarve emakko ja Elmerikarju, lupautui täydentämään kanalaamme lähiaikoina muutamilla munivilla.

Kukkokin on jo melko varmaksi valittu, tätä omaa paistikukkoahan emme voi sulhaskukoksi jättää, kun se on samaa poikuetta kanarouvien kanssa.
Naapurista valikoituu kukoksemme joku tällainen:


tai tämä pörröpää:


Harmittaa tämmöiset takaiskut, mutta ainakin kukkonuorikot ja kanaset elivät onnellisen elämän..
Päivät olivat vapaana ja yöt aitauksessa ja kanalan orrella.


Sadonkorjuu on tänä vuonna käynnistynyt nihkeänlaisesti..
Kaikki on kasvanut vähän huonosti.


Muutamia papuja ja kesäkurpitsoita ollaan sentään omasta maasta saatu.


Ja uusin perheenjäsenemme on nauttinut myös kotipihan antimista:

           Saanen esitellä, Vertti nelivarvaskilpikonna

Metsässäkään ei juuri ole kerättävää. Sieniä ei ole tällä alueella ainakaan vielä ollenkaan, eikä mustikoita tullut juuri lainkaan. Puolukoitakaan tuskin juuri tulee.
Pihlaja on tehnyt sentään marjasatoa ja olenkin kerännyt marjoja talteen vispipuuroa ja smoothieita varten talveksi.


Ne vähät päivät, jolloin ei sada kaatamalla taukoamatta, ollaan touhuttu ulkona kaikkea mahdollista.
Aika paljon on tullut puuhattua ponejen kanssakin.



Ja sadepäivinä (niitä riittää!) on sitten tullut leivottua.
Milloin pullaa, milloin sämpylöitä. Ihana tuoksu tuvassa ja takkatulen rätinä, ei tämä syksy sateineenkaan ehkä hullumpaa ole   :)





Siinäpä taas kaikki tälläerää.
Jäädään odottelemaan vielä lehmien poikimisia.
Ihanaa, kaunista syksyä kaikille!