sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Jatketaan tutustumista..

No niin, sataa taas..! Siis sataa ihan tosissaan, maa ei jaksa enää imeä vaan koko piha on yhtä suurta lätäkköä. Suodaan siispä hetki taas aikaa kirjoitteluun.

Mihin me siis jäimmekään? Taisin jo kertoa hevoset,koirat ja rakentelun..
Sitten itse asiaan, miksi tontista nimeltä Valtaus tuli lammastila Villa Valtaus.

Tämä osa tarinastani alkaa talvesta 2010. Se oli tavanomainen, piiitkä ja kylmä talvi.
Talvisaikaan rakennustyömaallamme oli hiljaista. Hirsikehikko oli jäänyt lumen alle ja metsästä haettu uusi hirsikasa odotti taapelissa kevättä.
Minulla oli tylsääkin tylsempää!
Olin siis jäänyt pois töistä, ihan vaan kotiin rakentelemaan jne.. Päivät kuluivat hitaasti eikä järkevää tekemistä tuntunut löytyvän millään. Olin aivan turhautunut ja lopulta äärimmäisen heikosta työtilanteesta huolimatta aloin etsiä edes jotakin työtä, ihan vaikka vaan ajankuluksi.
Mitään ei kuitenkaan ollut tarjolla. Niinpä aloin pohtia,josko ryhtyisi koittamaan eläinkauppa yrittäjäksi.. Eläimistä kun tykkäsin!
Ajatus hyytyi kuitenkin alkumetreille. Sen sijaan, ihan jostakin tyhjästä, pompsahti mieleen ajatus karjatilasta. Olihan meillä mahdollisuus vuokrata taloamme ympäröivät pellot.

Olen aina ollut sellainen "tuumasta toimeen" tyyppi. Niinpä tätäkään ajatusta en jäänyt suotta hauduttelemaan kypsäksi, vaan säntäsin samantien maataloustoimistoon tiedustelemaan karjanpidon lakipykälistä..
Ajattelin lihakarjaa. Karu totuus kuitenkin paljastui, kun kuulin perhetutultamme lihakarjan vaatimasta laidunalasta ja appeen määrästä! huhhuh, eihän "meidän" pellot riitä alkuunkaan..
Maataloustoimiston virkailija lisäsi epätoivoani kertomalla, kuinka nimenomaan karjan kasvatus on vaarallisimpia ammatteja joita valita voisi, oli tänä vuonna kuulemma jo kahdeksan ihmistä kuollut jouduttuaan sonnin tallomaksi!

No niin, ei sitten onnistu sekään..
Kunnes se taas jostakin tupsahti; Mitäs jos otettaisi lampaita?!
No, siitä taas alkoi virastossa ramppaaminen, lammastiloihin tutustuminen ja tiedon keräys.
Eipä aikaakaan, kun meiltä löytyi jo pitopaikkatunnukset sunmuut vaadittavat griteerit lampaiden hankintaan. Vanha hevostalli muuntui kädenkäänteessä toimivaksi lampolaksi ja ennenkuin ehdin kunnolla edes tajuta, olimme jo kahdella autolla ja kahdella hevostrailerilla matkalla hakemaan ensimmäisiä uuhiamme!


                                         Tältä uuhet näyttivät!

Sorruin siihen taas; sääliin! Tilan lampaat olivat hirveitä. Villat olivat osittain repeytyneet ja roikkuivat likaisina takkumöykkyinä pitkin lampaitten kylkiä. Sorkat olivat kuin kanootit ja uuhet arkoja kuin villieläimet! Ne olivat olleet vain ja ainoastaan tuotantoeläimiä, loppuunsa poijitettua kalustoa.. sääli!
Otin niin monta, kuin kyytiin saatiin sullottua, jotta ainakin mahdollisimman monella olisi mahdollisuus parempaan elämään. Mikä hulluinta, uuhilla oli MV3 status valmiina, mikä tarkoittaa vuosittaista eläinlääkärintarkastusta, ja silti lampaat näyttivät tältä..

38 uuhta lähti matkaamme. Veljeni toi komean suomenlammaspässin kyydissään tullessaan meille kylään kajaanista saakka.

Niin se sitten alkoi, tylsyys oli tipotiessään ja kädet täynnä hommia! Ensin oli uuhet saatava siistittyä.
Heti niiden asetuttua talliin, tallin valtasi hirveä löyhkä, joka oli peräisin noista likaisista villoista.
Mikä pahinta, keritsinkone ei purrut risujen ja sonnan sekaiseen takkuun, vaan jouduin nirhaamaan villoihin alun keittiösaksilla, ARGH!



Niin koitti kevät ja jo huomattavasti muuttuneet lampaat pääsivät päivisin ulos jaloittelemaan. Ne kuntoutuivat ihan silmissä! sorkat sain leikattua varsin näpsäköiksi ja näteiksi ja likaiset villat paloivat roviolla. Osa lampaista kesyyntyikin ihan hetkessä, ja tunkivat lähes syliin.
Jokunen arka uuhi tosin ei kesyyntynyt koskaan, vaan niiden hoitotoimet on aina suunniteltava tarkasti, että miten pyydystetään jne..

Ensimmäisenä vuotenamme pääsimme jo tämänhetken tavoite uuhimääräämme, 60.
Pässejä on kaksi, suomenlammas ja ahvenanmaanlammas.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti