keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Hevoskuumetta!

Aijjai, poden alati pahenevaa hevoskuumetta! Viimeksi "sairastin" moisen vaivan keväällä, mutta pääsin pahimman yli rakennuskiireiden takia..
Nyt kuume on kuitenkin tainnut tulla jäädäkseen.
Sain vanhat hevosvermeet kaikki pestyä, mutta pari päivää siinä kuitenkin vierähti. Roskiin lensi jätesäkki kaupalla rojua, mutta esimerkiksi kolmista käytetyistä ajovaljaista sain purkamalla ja parhaat osat yhdistelemällä aivan loistavat ajovermeet, ihan kuin suoraan kaupan hyllystä haetut! ne kun vielä pesi ja rasvasi, niin kylläpä tuli hienot.

Suitsia on nyt sitten joka kokoa ja mallia, on lännentyyliä, timanttista, ravityyliä...
silmälappua, nivelkuolainta, olympiakuolainta, kuolaimetonta suitsea..
En muistanutkaan mitä kaikkea sitä vuosien mittaan oli kertynyt!
..ja voi tuota pintelien määrää!
Kaikki pestynä ja pahvilaatikoihin siististi pakattuina.

Niitä putsaillessa kaikki parhaat hevosmuistot ehti laukata mieleen ja niin, ihan haistoin vanhoista valjaista vielä hevosen tuoksun.
Tämä kai oli vähän ilkeä temppu itseäni kohtaan, nyt on sitten hevoskuumetta ja moooonta mittarillista! Vielä kun illan pimeinä tunteina istahdin koneelle lukemaan joidenkin onnekkaiden tyttöjen blogeja hevosistaan ja katselemaan kuvia ratsastajan varpaisiin asti yltävistä päivänkakkaroista, kun he köpöttelivät polleillaan pitkin niittyjä.
Suorastaan ihmisrääkkäystä! :)

No, mieli on kuitenkin jälleen kerran maltettava, suljettava pahvilaatikoiden kannet ja raahattava laatikot varastoon. Ehkä ne vielä joskus näkevät päivänvalon!
Jos joku lukija kuitenkin pitää blogia jossa kerrotaan hevostelusta ja joka vielä on höystetty ihanilla kuvilla, niin minua saa auttaa itseni rääkkäämisessä ja paljastaa heppablogi minulle!

Hmm, mitähän muuta tässä sitten voisi kertoilla tällä erää..
No, ainakin mainittakoot se, että ensimmäinen oma kasvattama kukko tuli sitten syötyä.
Alkuun hiukan hirvitti, mutta tuoksu voitti ja kaikki söimme suurella ruokahalulla! Hyvää oli!
Eilen paloiteltiin myös kylmiössä roikkumassa olleet pässiveljekset ja jauhettiin jauhelihaksi ja paloiteltiin sopiviin rasioihin pakastimeen.
Teurastamolta ei sen sijaan ole kuulunut mitään vielä, että koska ottaisivat loput pässykät vastaan.

Ensimmäisen lehmän poikimiseen on enää tasan 4 viikkoa! Odotan todella innolla ja jännityksellä!
Toivottavasti edes toinen lehmu saisi tytövasikan, että saataisi jättää itselle elelemään, sonnit kun päätyvät ainoastaan teurastamolle.

Sitten mainittakoon vielä, että luin eilen maaseudun tulevaisuudesta mielenkiintoisen artikkelin lampaan maidosta. Suomessa on siis jo olemassa yksi lampaanmaitotila!
Tuotahan on ihan pakko yhden kesyn uuhen kanssa kokeilla jo heti tänä talvena!

Vaikka syksy painaa päälle ja ensilumistakin jo kuuluu puhuttavan, aloimme silti jo hivenen pohtia ensi kevään kasvimaa asiaa. Paikka tuli päätettyä, kasvimaa perustetaan aurinkoiseen etelä rinteeseen.
Konetöitä tosin siinä joutuu ensin tekemään ja täytemaata ajamaan, mutta odotellaan nyt ensin pientä pakkasta ja kevyttä routaa, muuten uppoaa kyllä isompikin kaivinkone tuonne mutaan!
Mutta jos pohjatöitä pääsisi tekemään vielä tämän syksyn,-alkutalven aikana, voisi maa hyvinkin olla harattu ja tasoiteltu kevääseen mennessä ja pääsisin heti toukokuussa tositoimiin, jee!

Tähän loppuun riudutan itseäni vielä muutamalla ikivanhalla kuvalla, anteeksi kuvien laatu, silloin taisin omistaa vain jonkun pollux-hevoskerhosta tulleen kertakäyttökameran :)

                   Oivoi niitä aikoja! Yllä Lilli pienenä ja alla vähän isompana..

                     Naapurin tyttö vuokrasi Lilliä ratsastukseen
 Minä pollejen kanssa. Ylemmässä ruuna Dewi ja alemmassa rakas tammani Roxwin
 Alhaalla varsojen emä Roxwin ja nuorimmainen varsoista, Dewi ruuna
Vaikka ravihevoset eivät niinkään olleet oma valintani, olivat nekin silti hevosia ja
minulle hyvin rakkaita! Etenkin mamma tamma Roxwinistä on tuhansia kultaisia muistoja!
Roxwin kuoli suolisolmuun ollessaan 23 vuotias.

Lilli on myyty harrastelu käyttöön yksityistallille, sähäkän tamman luonto ei oikein ollut ravurille sopiva, vaikka kyllä tamma joitakin startteja voitti uransa aikana.

Ruuna Dewi (puhun hevosista nyt vain lempinimillä) Oli nuorin varsoista. Hurjasta orista
kehittyi ruunauksen myötä kaikkien kaveri, mutta jylhän kokonsa vuoksi se ei ihan ravureiden kärkiporukkaan kuulunut, muutama voitto tosin tuli siltäkin pollelta.
Dewi on myös myyty harrasteluhepaksi, joskin raviradoille ruuna on ilmeisesti sittemmin palaamassa.


Varsoista vanhin, ensimmäinen oma kasvattini Wonder syntyi vuonna 1999.
Olin itsekkin vielä lapsi, joten vietin hyvin paljon aikaa pikku Wonderin kanssa. Letitin harjaa, talutin flexissä kuin koiraa.. Wonderista kasvoi unelmahevonen! Niin luottavainen ja kiltti, että samanlaista tuskin koskaan mistään löytyy! Wonder oli myös varsoistamme ehdottomasti lupaavin raviuraa ajatellen. Vuodet kuitenkin vierivät ja ajnpuutteen sekä kiinnostuksen raviurheilua kohtaan hiipuessa myytiin Wonderkin pois. Sittemmin Wonder on varsonut useita varsoja.
Ikävä on suunnaton, jos jotain elämässä kadun, niin se on tämän pikkutamman myynti.

Velho, vuotias issikka ori varsa. Muutti meille langan laihana, täisenä ja täynnä matoja.
Vuoden kuntoutuksen jälkeen varsa oli villi ja vapaa, kuin nuoren orin kuuluukin ja se myytiin jalostuskäyttöön issikkatallille.

Hevosvuosiin mahtui myös muutama suomenhevonen, Erityisesti muistan Tintin, suomenpienhevostamman, maailman kilteimmän,- mutta myös kömpelöimmän hevosen!
Tintti oli aina turvallaan, kirjaimellisesti!
Vuosien päästä Tintin tasapaino heikkeni hälyyttävästi ja sillä diagnosoitiin aivokasvain.
Tintti nukutettiin ikiuneen oman kotitallin pihassa.

Sitten oli Vilma, nuori ja tulinen suomenpienhevostamma. Tämän neidin seurasta emme saaneet kauaa nauttia, se palautettiin myyjälle jalkavian takia.

Kolmas suomipolle oli Liinu, kovia kokenut, pahapäinen, kerrassaan inhottava tamma, jonka edellinen ratsastaja oli menehtynyt jäätyään Liinun kanssa auton alle.
Liinu oli ehkä hivenen häiriintynyt ja sen lautaset peittävä valkokarvainen arpi paljasti muiston onnettomuudesta. Aikamme Liinuun tutustuttuamme löysimme siitä sen piilevän lempeänkin puolen ja nykyään Liinu asuu pikkusiskoni tallilla kaverinaan siskoni lapsuuden shetlanninponi Netta.

Täytyy myös kertoa, että ihan ensimmäinen oma hevoseni oli 12 vuotiaana saamani amerikkalainen lämminverinen, Roxway, kymmenvuotias ruotsintuonti tamma.
Roxway eli kuitenkin vain vuoden ja suureen suruuni sain lopulta lääkkeeksi Roxwayn sisarpuolen, Roxwinin.

Siinä olikin sitten meidän hevosten tarinat. Hulluinta on, että silloin 12 vuotiaana Roxwaylle saamani satula on kulkenut läpi nämä kaikki hevoset, se vaan on niin hyvä ja istuva, että se on sopinut joka pollelle kuin nakutettu! Siitä satulasta olen tuhat kertaa lentänyt, mutta siinä satulassa olen myös oppinut ratsastamaan ja siinä satulassa on moni hevonen saanut ensi kertaa ratsastajan selkäänsä!
ja se satula on nyt tässä minun vieressä, kiiltäväksi rasvattuna, kuin uutena!
Ehkä minun se täytyy kerran vielä pollen selkään nostaa.

8 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus. Toivon, että hevoskuumeesi on pysyvää!=)

    VastaaPoista
  2. Tulipa mieleen oma krooninen heppakuume...Ehkä joku päivä. :)

    VastaaPoista
  3. Löysin blogisi munanetin kautta! Ihana blogi, jäin koukkuun.

    VastaaPoista
  4. hih, kiitos kaikille !
    eiköhän tämä hevoskuume juu ole pysyvää sorttia, nyt sain onneksi valjaat,loimet sun muut vanhat hevosvarusteet laatikoihin ja varastoon, josko mieli nyt hetkeksi rauhoittuisi..
    vaikka kyllä se olisi mukavaa lähteä metsälenkille kiltillä pollella! ehkä kesällä minua ei enää pysäytä mikään, jos nyt vaan sopiva polle löytyy.

    VastaaPoista
  5. Hei! Eihän vain tuon Liinusi oikea nimi ollut Vitale? :)

    Meikäki tämän blogisi muniksesta bongasin :D

    VastaaPoista
  6. Hei MIcka! Liinun oikea nimi on Liikun Lokki. Sen edellinen ratsastaja/omistaja oli kuollut jouduttuaan Liinun kanssa ratsastuslenkillä onnettomuuteen, mutta hevonen ei siis ollut tähän syypää, vaan humalainen autokuski.. Liinun kankussa on edelleen muisto onnettomuudesta, valtava valkokarvainen arpi. Liinu on äärimmäisen hankala luonteeltaan, mutta pohjimmiltaan kuitenkin symppis ja hauska polle :)

    VastaaPoista
  7. Hei Micka!

    Jos Vitaletta etsit niin se löytyy pohjois-pohjanmaalta. Olen osanut se noin 3 -vuotta sitten loppuelämän kotiin. Liinu on 20 vuotias terhakka tamma. Olisikin nyt mukava tietää, että mitä sinä tiedät Vitaleen elämästä.

    T. Marika

    VastaaPoista
  8. Mukava kuulla, että meidän pikku Liinu on terhakka vielä 20-vuotiaanakin. Olisi hauska kuulla sen kuulumisia enemmänkin. Liinun kaltainen persoona ei vähällä unohdu...

    Venla

    VastaaPoista