maanantai 14. tammikuuta 2013

Uuden Vuoden epäonninen alku..

Ei lähtenyt tämä vuosi sitten käyntiin mitenkään mukavissa merkeissä.
Epäonnea on riittänyt jo ihan kylliksi yhteen talouteen!
Kaikki alkoi Uudenvuoden aatosta, kun olin menossa sytyttämään kynttilää tien päähän.
Kello oli jo yli kymmenen illalla, ja koska tuo "päätie", johon pihatiemme yhtyy, on pieni ja päivälläkin hiljainen, en uskonut siellä illalla enää ketään liikkuvan, niinpä otin kaikki viisi koiraa vapaana mukaan riekkunaan. Lähestyessäni päätien ja meidän pihatiemme risteyskohtaa, kuulostelin ettei varmasti autoja tule.
Mitään ei näkynyt eikä kuulunut, joten keskityin raapimaan tulitikusta tulta kynttilään ja koirat menivät päätien puolelle nuuskimaan onko päivällä kukaan kulkenut siitä..
Ja silloin se yllätti, auto kaahasi paikalle salamana, en ehtinyt tehdä yhtään mitään!
Kynttilä lensi käsistäni ja päästin hirveän epätoivon rääkäsyn kun näin miten cihuahua Minimii seisoo auton valokeilassa, keskellä tietä.
Näin miten se jäi alle. En osaa kuvailla sitä tuntemusta, mutta juuri sillä hetkellä se tuntuu maailman lopulta.
Sitten huomasin, että Minimii kipittää tieltä luokseni, ilman naarmun naarmua, häntä heiluen..
Auto ei edes pysähtynyt, jatkoi vaan matkaansa.
Minimii oli siis ollut niin pieni, että oli mahtunut "hujahtamaan" auton alta koskemattomana, Luojan lykky ettei rengas osunut kohdalle!

Meillä oli siis onnea matkassa ihan tosissaan, ja vielä puoli tuntia tapauksen jälkeen käsien ja jalkojen täristessä ja sydämmen edelleen hakatessa päätin, etteivät koirat enää milloinkaan mene vapaana lähellekkään tuota tietä!

En ehtinyt kuin seuraavaan aamuun, kun taas koiteltiin "pumpun lujuutta".
Olin keittiössä siemailemassa aamukahvia ja istahdin ikkunan viereen availemaan tietokonettani. Katselin ulos, ja huomasin että näyttäisi olevan plussa keli, taisi vettäkin tihutella.
Ja silloin se tapahtui, meteli kuin sotakone jyräisi mökkiä, lumet alkoivat vyöryä alas katolta, ja KISSA SUORAAN ALLA!
Kissa laamaantui säikähdyksestä ja jäi kyyhöttämään paikalleen ja metrinen, älyttömän painava loskalumi valli tuli suoraan sen päälle.
Ryntäsin ulos yövaatteisillani niin lujaa, kuin kintuistani pääsin ja aloin paniikissa etsiä lapiota.
Juuri kun löysin lapion, huomasin että kissa ryömi lumipenkasta ulos ihan tyynen rauhallisesti.
Se oli onnekseen jäänyt suuren betonisen kukkaruukun ja kuistin portaan väliin niin, että kukkaruukku oli ottanut vastaan lumen painon, ja kissalle jäi sopiva onkalo, eikä sille käynyt kuinkaan!
Taas keräilin itseäni jonkin aikaa, huhhuh kuinka säikähdin!!!

No, tähän asti siis loppujenlopuksi oli ollutkin onnea matkassa, niin koira kuin kissakin selvisivät läheltä liipanneelta hengenlähdöltä.

Mutta sitten ne vastoinkäymiset vasta alkoivatkin.
Se oli ihan normaali ilta, lunta satoi ja plussan tienoilla olevan lämpötilan takia tien pinnat olivat liukkaita, joten isäntä lähti kylälle auraamaan ja hiekottamaan. (hänen ammattinsa siis)
Reittiä oli paljon jäljellä, joten menin yksin saunaan tietäen ettei hän kuitenkaan ehdi kotiin ennen aamua.
Mutta sitten ukko soittikin, että hiekotin oli mennyt jotenkin rikki, että tulee kotiin korjaamaan ja jatkaa sitten.. Keitin kahvit ja ne hörpättyämme isäntä viimeisteli pikku vian ja lähti testaamaan, toimiiko härveli nyt paremmin. Minä aloin valmistautua yöpuulle, olin jo ihan rättipoikki.

En ehtinyt kuin juuri asettua mukavasti, kun puhelin soi. Mieheltä oli lähtenyt sormi!
Pomppasin salamana vaatteisiin ja ulos, autoon ja menoksi! Muutaman minuutin matkan jälkeen tavoitin hänet ja hän pomppasi apukuskin paikalle pyyheliina käteen kiedottuna.
Verta oli joka paikassa, ja mies näytti siltä että kohta lähtee taju!
Hänelle tuli huonohko olo, joten hän väänsi auton lämmittimet niin kylmälle kuin sai..
Sen takia tuulilasi alkoi huuruuntua ja siinä sitten koitin peilijäisellä tiellä pysyä ilman juuri minkäänlaista näkyvyyttä, ja tuntui ettei matka taitu millään vaikka kuinka koitin kaahata!
Lopulta selvisimme kuitenkin sairaalalle ja siellä mieheni pääsi kiilaamaan heti jonon kärkeen ja kiireesti toimenpide huoneeseen.
Sormi oli siis jäänyt rattaan ja ketjun väliin, ja murskaantunut ensimmäisestä nivelestä asti lähes olemattomiin, sormen päätä ei siis enää ollut, se oli jauhaantunut ihan mössöksi, iyyh!

Myös iho oli repeytynyt pitkältä matkalta, joten lääkärissä sormen luuta jouduttiin amputoimaan vieläkin lyhyemmäksi, jotta saatiin iho venytettyä peittämään sormen uutta kärkeä..
Aika lyhythän siitä nyt sitten jäi, mutta pääasia että kipulääkitys alkoi auttamaan ja sormi oli siistissä paketissa. Pari ensimmäistä päivää meni hyvin, mutta kolmantena palattiin sairaalaan kovien hermosärkyjen takia. Sormi on edelleen äärimmäisen kipeä, ja mittavasta pillerivuoresta huolimatta näyttäisi alkavan vielä tulehtua. No, toivotaan etä paranee kuitenkin mahdollisimman pian!

Mutta mutta... Ei siinäkään vielä kaikki, ei läheskään!
Muutamia päiviä "sormi episodin" jälkeen minua odotti aamu navetassa karmaiseva yllätys..
Sarvipää pässimme Hemi oli taas kerran ottanut matsia karsinan seinärakenteiden kanssa, mutta tälläkertaa niin rajusti, että oli kuin olikin saanut seinään lampaan mentävän raon.
Loput voikin jo melkein arvata, eli kaikki kymmenen uuhta ja pässi olivat yksi toisensa jälkeen ahtautuneet reijästä ulos ja ulottaneet tutkimusretkensä aina rehuvarastoon asti..
Rehuvarastossa oli ohraa ja säkkitolkulla ruisleipää possuille. Lampaat olivat syöneet koko yön, ahtaneet niin paljon kuin ikinä vaan pystyivät. Ja jokainen, joka vähääkään tuntee märehtijöiden ruoansulatus toimintaa, tietää mihin moinen ahmiminen johtaa; pötsihäiriö ja puhaltuminen.

Lääkintä aloitettiin heti siltä istumalta, koitettiin hiivat ja soodat, öljyt ja rumexit, kaikki vippaskonstit mitä lampurin käsikirja tai eläinlääkäri neuvoivat.
Mutta kaikki uuhet sairastuivat. Muutama uuhi sairastui melko lievästi, ne eivät edes puhaltuneet, vaan pötsit ainoastaan kotvaksi stoppasivat. Niille auttoi kotitekoinen "pötsipotku liuos" ja vatsanseudun ahkera hierominen. Pässi yllätysyllätys säästyi oireettomana.
Mutta loput uuhet olivat kuoleman kielissä! En uskonut niistä enää yhdenkään selviävän.
Hieroin ja hieroin, hieroin ja hieroin.. nostin etupäät koholle ja koitin jopa letkutusta.
Ja yksi toisensa jälkeen, ihme kyllä, uuhet toipuivat! -kahta lukuunottamatta.

Ainoastaan tuttipullolla aikanaan ruokittu adoptiokaritsa Luna (poseeraa myös joulukortissa) ja viimeisillään tiineenä oleva vanhempi uuhi Tähti eivät alkaneet toipua.
Vietin lampolassa jokaisen minuutin, tein ihan kaikkeni! ja niin uskomatonta kuin se olikin, myös nämä kaksi kuoleman porteilla käynyttä lähtivät toipumaan!!!
Seuraavana aamuna lampolassa oli riemukas tunnelma, pikku uuhet pomppivat tasajalkaa ilmaan ja ilakoivat parempaa oloaan! Luna oli myös toipunut ennalleen, terhakkaana se loikki muiden mukana, söi ja kakkasi, ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Myös Tähti oli silminnähden pirteä ja heinä maistui jo sillekkin.
Ette arvaakkaan kuinka helpottunut, liikuttunut ja onnellinen olin!
Nyt on pässi superhyperextra vahvistetussa karsinassa, takokoon nyt seiniä kaikessa rauhassa, enää ei tällaista pääse käymään!

Ehdin vuorokauden ajan kuvitella, että onni lopulta kääntyy.
Nyt ei varmaan enää lukijatkaan usko, enkä yhtään ihmettele, en uskoisi minäkään, kyllä nyt on jo tullut huonoja uutisia sen verran, että luulisi riittävän. -mutta ei..

Aamulla käynnistyi Tähden poikiminen. ihan ajallaan ja odotetusti, ei siinä mitään..
Puhaltumisen ja siitä seuranneiden lääkkeiden uuvuttama uuhi aloitti poikimisen reippaasti ja tarmokkaasti.
Mutta kaikki ei sujunutkaan niinkuin olisi pitänyt.
Tähti ponnisti ja ponnisti, mutta vain etusorkat näkyivät, muuta ei tullut ulos.
Aika pian puutuin tilanteeseen, halusin selvittää onko karitsa oikeassa asennossa tulossa, vai mistä johtuu ettei se näyttänyt tulevan ulos ponnistuksista huolimatta.
Pelkoni osoittautui todeksi, varovaisen sisätutkimuksen tehtyäni totesin, että karitsan pää on tiukasti kääntyneenä taaksepäin ja napanuora useasti kiertyneenä kaulan ympärille.
Tunsin heti, että nyt ollaan niin jumissa, että minä ja Tähti emme tule siitä selviämään.
Juoksin hakemaan puhelimen ja soitin päivystävälle eläinlääkärille (tottakai näin käy viikonloppuna!)
joka lupasi olla 45 minuutissa meillä.
Ne olivat tuskalliset minuutit!!!
Koitin rauhoitella Tähteä, mutta se vaan ponnisti ja ponnisti, ihan raivon vallassa.

Lopulta lääkäri ja hänen opiskeleva avustajansa saapuivat ja kiirehtivät pistämään Tähdelle epiduraalin.
Lääkäri tuli välittömästi samaan tulokseen kanssani, mutta nyt synnytyskanavassa oli jo toinenkin pää samaan aikaan, seuraava karitsa yritti ohittaa jumiin jäänyttä.
Jumissa oleva karitsa oli tietenkin kuollut, siitä ei ollut epäilystäkään.
Lääkäri sai tehdä tosissaan töitä, että sai jumittuneen karitsan irtoamaan, ainakin tunti siinä kaikkiaan vierähti.
Onneksi Tähti oli jo rauhallinen, lääke vaikutti hyvin.
Lopulta kuollut, jättimäinen karitsa saatiin irti, kapaloin sen pyyhkeeseen ja vein ulos odottamaan hautausta.
Lääkäri veti sillävälin toisen karitsan ulos, tämä oli elävä, joskin hiukan piti kovemmin hangata pyyhkeillä että saatiin virkoamaan. Lääkäri tarkisti vielä, ja kuinkas ollakkaan, kolmaskin karitsa saatiin ulos, elävänä!
Kolme karitsaa oli siis saldo, yksi kuollut ja kaksi elävää.

Avustaja hieroi toista,- ja minä toista karitsaa, eläinlääkärin hoitaessa Tähteä.
Tämä oli ollut Tähdelle kova paikka, mutta lääkäri uskoi sen selviävän. Kuulemma koko päivän se saattaisi nukahdella, mutta illalla pitäisi olla jo tolpillaan.
Minun tehtäväkseni jäi huolehtia, että karitsat saivat ternimaidon emältään. Se onnistui.
Niin lääkäri lähti ja minä olin loppujenlopuksi ihan tyytyväinen, nämä eloon jääneet karitsat motivoisivat varmasti Tähden toipumista hienosti!
Mutta niin ei käynyt.
Tähti kyllä nuoli karitsoitaan, mutta ei päästänyt niitä utareelle. Niinpä lypsin varovasti hiukan terniä pulloon ja juotin karitsoita siten. Illalla Tähti tosiaan oli jo tolpillaan, mutta kovin vaisu ja niin säälittävä..
Yöllä Tähti nukkui pois.

Koitos vaan kertakaikkiaan oli uuhi raukalle liian kova, ja verta se oli menettänyt liikaa.
Soitin eläinlääkärille ja kerroin, että kuollutta Tähteä siirrettyämme havaitsimme sen takapuolesta tulleen melkoisesti verta vielä synnytyksen jälkeenkin, ja lääkäri tuli tulokseen että verenhukka ja mahdolliset sisäiset verenvuodot olivat Tähden lopullinen kohtalo. En voi sanoin kuvailla, kuinka harmittaa!
Toivon sydämmestäni, ettei Tähti olisi kokenut viimehetkillään enää kovaa kipua, ja että sen silmien tuike eläisi vielä näissä kaksosissa, jotka nyt ovat minun vastuullani.

Oli sunnuntai siis, ja kaikki maatalouskaupat kiinni. Emonmaidon korviketta ei siis kertakaikkiaan saaanut mistään. Olen kuullut, ettei lehmän maito ole karitsalle riittävän hyvää, mutta hätävarana sekin käy, joten ampaisin kannuineni Lumi lehmän kupeelle, jota siis en nyt aikoihin ole enää lypsänyt kun HemuRemu vasikka juo kaiken mitä irtoaa.. -niin oli näköjään käynyt nytkin, Lumi lehmän nisä oli kuin pyyheliinan nurkka, yhtä kuiva.. Ei herunut pisaran pisaraa!

Lääkäri neuvoi seuraavanlaisen reseptin:

1litra rasvaista kulutusmaitoa
puoli desiä kermaa (voi korvata ruokaöljyllä)
1 kananmuna
ripaus sokeria ja suolaa

Seos tehdään kerralla, mutta siitä lämmitetään kerrallaan vaan se määrä minkä karitsa juo, eli alkuun 20-30ml, karitsa ei saa juoda alkuun suuria määriä kerralla, mutta usein pitää saada. (noin parin tunnin välein vuorokauden ympäri!)
Tällä hätävara seoksella siis mentiin se sunnuntai.
Maanantai aamuna saimme agrimarketista säkin sprayfo lamb lampaanmaidon korviketta/ juomarehua karitsoille. Sillä mennään nyt niin kauan kuin maitoa tarvitsevat, eli varmaan ihan sinne 8 viikon ikään saakka.
Kello soi ympäri vuorokauden parin tunnin välein..
Voin kertoa, että väsyttää!
Kaksoset ovat kuitenkin pirteitä ja hyvävointisia, ja se on paras palkinto mitä yöherätyksistä voi saada.
Näiden en anna kuolla, se ei kertakaikkiaan käy, niin paljon on epäonnea jo ollut!

Karitsat saivat jo nimetkin, niistä tuli Enni ja Maija.
Tytöt jäävät sitten tänne kotiin elämään, näitä en myy, kun kerta elämän alku on näin erilainen :)

                                          Pörri villakoira lapsenvahtina

                                          Maija orpo karitsa

                                         Maija katsoo salkkareita

                                         Lampaita olohuoneessa!

                                          Ja sitten päivällinen..

                                          Enni ja Maija

                                          Näin me kuljetaan mummolaan!

                   
                                          Enni


                                         Ja taas otetaan kauneusunet!

Toivotaan, että keinomaito riittää pitämään pienokaiset hengissä ja saa ne kasvamaan ja kehittymään oikein.
Nyt karitsat asuvat sisällä, se helpottaa yöheräämisiä ja ruokintaa, mutta heti kun neidit pärjäävät ilman yösyöttöjä, saavat ne muuttaa takaisin lampolaan oppimaan lampaiden tavoille!
Tämä on vähintä, mitä voin tehdä Tähden muistoa kunnioittaen <3
Ja toivotaan myös, että loppuvuosi kohtelisi meitä helläkätisemmin kuin tähän asti, en tarvitse hyvää tuuria, riittää että huono loppuisi! :)

Kerron taas pian kaksosten voinnista!

3 kommenttia:

  1. Kamalaa! Ei ole säpinää puuttunut...
    Itse olen kerran joutunut todistamaan kun kaupungissa asuessa kissa tippui kerrostalon ikkunasta. Se oli ihan hirveetä, ei sitä tunnetta tosiaan voi kuvailla!

    Toivottavasti otitte koko vuoden tohinat nyt kerralla ja saatte rauhallisen vuoden tästä eteen päin. Kaikkea hyvää <3
    ps. Maija on <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Juu kyllä siinä sydän meinaa pompata ulos suun kautta, kun jotain pahaa näkee lemmikille sattuvan! Etenkin tuo koiran "auton alle jäänti" sai minut niin säikähtämään, etten meinannut rauhottua ollenkaan! Luulisi, että paljon kun sattuu niin siihen tottuu, mutta ei tuollaisiin voi koskaan tottua, aina eläinten kuolemat tai kärsimysten katselu tuntuu yhtä pahalta! Meillä nyt ikävien sattumusten jälkeen koitetaan taas rauhoittua normaali arkeen, uuhet toipuivat puhaltumisesta hienosti ja vaikka tähden kuolema harmittaa, niin kaksos karitsat tuovat kuitenkin iloa päivään, juuri äsken harjoittelivat hassuja loikkia ja pomppuja, ei voinut kuin nauraa! Nyt nukahtivat reppanat, taitaa täytyä itsekin torkahtaa että jaksaa taas yön lämmitellä maitoa :)

    VastaaPoista
  3. Huh, kylläpä on ollut sattumuksia teillä! Onneksi kissa ja koira selvisivät säikähdyksellä, isännän sormenmenetys olikin sitten jo vähän isompi juttu.
    Puhaltumiset, pötsihäiriöt, epäonniset karitsoinnit ym on kyllä mun painajaisia. Vielä ei ole mitään kauhean pahaa sattunut, mutta koko ajan ikävä tietoisuus, että kun elukoita on paljon, niin aina jollekin jotain sattuu.

    Onneksi nuo karitsat jäivät eloon, ja kyllähän ne yösyötötkin pian helpottavat. Samaa toivon kuin edellinen kommentoijakin, toivottavasti saitte koko vuoden epäonnen kerralla, ja tästä eteenpäin onkin seesteisempää!

    Täytyykin oikein ajan kanssa tutustua blogiisi, mukava lukea samanmielisten elämästä ja ajatuksista. :)

    VastaaPoista