lauantai 28. syyskuuta 2013

heppahöpötystä ja sisätiloihin siirtymisiä

Ilmat viilenee entisestään ja eläimet alkavat muuttamaan sisätiloihin viluisimmasta päästä.
Eli possut ovat muuttaneet jo navetan suojiin.
Sutu emakko sai oman karsinan, karju Elmeri ja velipoikansa Vertti yhteisen, ja Vihtori tyttöystävänsä Ninnin kanssa yhteisen karsinan.
Muutto sujui hyvin ja possujen talviarki on lähtenyt mukavasti käyntiin.
Syksyllä possut saavatkin oikein erikoisherkkuja, omenaa, porkkanaa, perunaa, kurpitsaa ym..
Kurpitsa kelpaa töpselinenille vain keitettynä ja soseutettuna.



Pikku ankanpoikaset muuttivat myös navettaan emonsa kanssa, mutta ulkoilevat kauniina päivinä vielä aitauksessa. Harmi kun ei ole tullut nyt napsittua niistä kuvia, mutta tässä pari "tipukuvaa"






Kanoista viluisimmat, silkkikanat, muuttivat myös sisätiloihin jo. Ylimääräiset kukot teurastettiin ja lihat ovat pakastimessa odottamassa ateriaksi päätymistä.
Pari kanaa ja yksi komea faverolle kukko muutti siskolleni, saavat hekin sitten oman kanan munia.
Itsellemme jäi kymmenen iittiläisen kanan sekä kukkoherran lisäksi yksi kotkan näköinen upea faverollekana, kaksi rokkikanaa sekä sitten nämä seitsemän silkkikanaa kukkonsa kera.
Täytyypä siis sanoa, että munapula ei tässä talossa yllätä  ;)

Sitten hevosasioihin.
Trude vuonohevonen on naapuritallissa parantelemassa jalkaansa ja hyvin se onkin alkanut parantumaan! En voi enää olla sitä mieltä, että hevosen pito pelkässä pihattotallissa olisi helpoin tie..
kyllä se olisi hienoa, kun olisi ihan sisäkarsinat ja kunnon hoitokäytävä!
Miehen kanssa pohdittiinkin, että ryhdymme heti keväällä tallin rakennukseen!
jos tästä talvesta nyt selvittäisiin vielä pihatossa, niin nyt on vielä aikaa pohtia millaiseen talliin päädyttäisiin ja kuinka se toteutetaan. Ilman tallia on äkkiä huomannut, mitä puuttuvia mukavuuksia oikein kaipaa; karsinoita, joissa hevoset voivat syödä henkilökohtaiseksi räätälöidyt rehunsa, joissa sairastaminen olisi mukavampaa, joissa pakkasyöt ja vesi,-tai räntäsateet olisi miellyttävä köllötellä.. käytävää, johon pollen saa kiinni kengitystä ja muita hoitotoimia varten, varustehuonetta, jossa loimet ja satulahuovat kuivuu. rehuvarastoa ja ehkäpä katosta kärryille jne.
Mielenkiintoni herätti helpoin tie, siirtotalli! -vaiko ehkä rekan kontti, josta itse remontoisi ja muuntelisi hienon ja toimivan pikkutallin.
Minulle tärkeintä on tilan toimivuus, viihtyvyys, mutta myös ulkonäkö.
Ajatus rekan kontista pihalla on kammottava, mutta kun päästin mielikuvitukseni valloilleen, lopputulos tulisi olemaan varsin näyttävä ja näppärä talli, josta ikäpäivänä ei voisi uskoa että se on kontista tehty. no, aika näyttää millaiseen projektiin ryhdytään, mutta talli tulee, se on varma!

                                        tältä Truden jalka näytti

Onneksi jalka on kuitenkin nyt kovaa vauhtia paranemassa.
Laitanpa tähän vielä muutamia kuvia Trudesta ja polleista kesän ajalta, osa vanhempia ja osa uudempia. Näitä ilmeisesti en täällä vielä ollut ehtinytkään julkaista..






                                          tää ei kyllä ole hevonen, mutta.... :)

Nyt menee kyllä kovasti hevospainotteiseksi tämä kirjoitus, mutta älkää huoliko, kyllä meillä vielä muitakin turina aiheita tulee riittämään.
On nimittäin pakko kertoa, että Minni ponin ajo opinnot etenee!
Poni on vetänyt ihan oikeita kärryjä jo muutaman kerran ja pian olisikin tarkoitus lähteä vanhemman Netta ponin perään kunnon ensimmäiselle ajelulle ilman taluttajia.


                                   Minni joutui iltapesulle

Eikä hevostelut lopu vielä siihenkään  :)
Siskoni Netta poni, joka on Liinu suomenhevosen kanssa meillä nyt kylässä, on saanut hoitaa työponin virkaa, kun ei vielä uskalla Minnille nakata kuormaa perään.
Netta kuskaa muunmuassa heinäpaaleja puolen kilometrin päästä navetan heinävintiltä hepojen eteen pihatolle. Aijjai kun tämmöinen on kätevä! Mielessä muhii jo ajatus ensi kevään laidunten teosta, kun aitatolpat voidaan ripotella pellon laitaan ponikärryiltä. pelloilla voisi myös kierrellä keräämässä roudan esiin nostelemia kiviä ponin kärryyn, ja juurikin heinän ja veden ajoa riittäisi aina!
Miksipä tuolla ei ajaisi polttopuutkin liiteristä torpan luo.
Shetlanninponi on paitsi erittäin vahva, myös sopivan "hidas" työajoon, pysyy paalit kyydissä sitomattakin kun ei polle kiiruhda liian kovaa kyytiä.
Toivotaan että Minnistä, ja aikanaan myös Kingistä kehittyy reippaita pikkuisia työponeja.
Kunnon ponityökärryt pitää kyllä kehitellä, näihin lasten kyydittelyyn tehdyillä kärryillä kun ei kovin kummoinen kuorma kulje..



 
Kai se on sekin omavaraisuutta, jos on harrastus omasta takaa  ;)
Haaveissahan tottakai on myös oma pieni ratsastuskenttä, ja miksipä ei vaikka maastoesterata..
Mutta jos nyt edes sen tallin ensin.

Tässäpä kaikki nyt tälläerää, palaillaan taas!

 
 

2 kommenttia:

  1. Mulla on heppoja kohtaan sellainen pelon/kunnioituksen sekainen suhde. Johtunee siitä kun ekan (ja vikan) kerran istuin pikkutyttönä pollen selässä ja pudota mätkähdin maahan. Pitäisi ilmeisesti tutustua ensin poneihin.
    Tuo turpakuva on muuten loistava.
    Kanoja tahtoisin hankkia omaan kotiini, jos jossain vaiheessa saatais sellainen koti/talo missä se olis mahdollista.

    Se konttitalli ei ole ollenkaan huonompi idea. Olen käynyt sellaisessa kontista tehdyssä pikkukodissa ja se oli mainiosti sisustettu sekä tuunattu ulkoasultaan. Siispä luovuus kunniaan ja vain taivas on rajana!

    Syksynjatkoja ja pitäkäähän itsenne lämpiminä.
    t. soletuuli

    VastaaPoista
  2. kiitos soletuuli!
    Minullakin vierähti ravihevosten jälkeen niin monta hevosetonta vuotta, että nyt alkuun on ollut hiukan ruosteessa näiden kanssa, mutta hevoskuumehan ei koskaan laantunut :)
    Saapa nähdä miten aikuisen ihmisen kokoon venynyt groppa vielä tasapainoilee satulassa, kun vihdoin päästään oikein kunnolla kokeilemaan polleni kanssa. Ihan jänskättää pysyykö siellä enää ollenkaan jos hepo tekee jotakin ohjelmaan kuulumatonta, heh.

    Kanat ovat kyllä mahdottoman hauskoja! meillä menee nyt kaikki leivän ja pullan kannikat kanoille, ja kun nypin leivänmuruja niille, niin ovat oppineet ihan juosten vastaan tulemaan minut nähdessään.
    Nyt on tämä iittiläinen maatiaskukkokin aivan nappiin osunut valinta, tästä ei ole vihaista tullut. Kaikki aiemmat kukkomme ovat pörhistelleet ja jopa käyneet ihmisten kimppuun, mutta tämä ei. On kiva hakea pesästä munia kun ei tarvitse pelätä kukkoa.
    Toivottavasti sinunkin kanahaave vielä toteutuu!
    (sitä ennenhän menis vaikka muutama viiriäinen kauniissa häkissä olohuoneessa, eivät ole undulaattia vaativampia ja ai vitsi miten maukkaita munia! )

    Mukavaa syksyä sinnekkin!

    VastaaPoista