torstai 10. huhtikuuta 2014

Metsän ihanuus

Näin keväällä, kun lumet sulaa ja aurinko kuivattaa maan, on ihana vain istahtaa kannon nokkaan ihailemaan maailmaa. Pikku hyönteiset heräilevät, sisiliskot vilahtelevat piiloistaan, linnut visertää ja oravat kujertaa. Sitä huomaa, kuinka kaikki herää eloon!
-Niin käy myös itselleni! Pitkän talven jälkeen kaikki mahdollisuudet ovat taas avoinna; maahan saa kiinnitettyä uusia aitatolppia, kasvimaata voi alkaa muokata ja tietenkin ensimmäiset siemenet saa jo laittaa pikku ruukkuihin ikkunoille!
Ihanaa.

  lyhdyt vaihtuvat pian kukkiviin amppeleihin

   rauhoittumispaikka metsässä. tähän on hyvä istahtaa.

Kaatuneen vanhan puun rungolla istuskellessa voi unohtaa itsensä luontoon. Kun istuskelee ihan hiljaa, uskaltautuvat oravat pian syöttöpaikalle hakemaan jyviä. Tästä näkee myös hevostarhaan, missä pollet rauhallisesti rouskuttelevat heiniään.




Innostuin heittelemään myös polleille vehreitä kuusenoksia. Että tuleekin hyvä tuoksu, kun ponit niitä pureskelee! Lähdin lontustelemaan navetalle päin, ja mietiskelin että tänne metsään on kyllä ehdottomasti kesällä tuotava riippukeinu, sellainen jossa voi ottaa päivänokoset keskellä ihanaa metsää! On minulla kyllä maailman ihanin työmatka, 300 metriä metsän läpi, pieni mutkitteleva polku joka johtaa navetalle.

Navettaankin tunkeutui jo ihanasti kevätaurinko. Ja sen kyllä huomaa eläimistä!
Vuohet pomppivat ja leikkimielisesti puskevat toisiaan, sonnit huutelevat kaihoisasti josko lähistöllä olisi morsiammia. Pikkuiset possut kirmaavat pahnoillaan ja aasivarsa kiusaa äitiään.











Pikkunaskit ovat kasvaneet ihan silmissä ja voi sitä vauhtia mikä niistä jo lähtee! Kinastelevat keskenäänkin jo. Ovat kesyyntyneetkin hyvin, kun milloin kukakin perheenjäsen on niitä paapomassa. Äitipossu voi hyvin ja kaikki sujuu mallikkaasti.

Myös sonnipojat ovat kasvaneet kovasti. Yhdeltä lähti korvamerkki repien koko korvan riekaleiksi poikien painiessa keskenään, mutta onneksi korva parantui nopeasti eikä tulehtunut. Putsailin korvaa ahkerasti ja uutta merkkiä poika ei joudu ikinä ottamaan, sanokoot valvojat mitä lystäävät.




                      Anna kullalle suukko!

Sonnipojat pääsevät muuttamaan pihattoon ihan näillä hetkillä. Siellä on enemmän tilaa mylviä ja mitellä voimia keskenään ja sieltä pojat on helpompi siirtää laitumelle.
Emolehmät odottavat vielä hetken tiineystarkastuksia ja pääsevät nekin sitten pihaton puolelle.

Vuohet ovat ulkoilleet päivittäin, mutta niiden muutto ulkoaitaukseensa menee varmasti pitkälle toukokuuhun, kun Jinka on lypsyssä emmekä me tahdo toisen utareita palelluttaa.
Eilen illalla tehtiin taas Jinkan maidosta maailman parasta pannaria!
Kesäksi on suunnitteilla kunnon lypsypöytä, vaikkei Jinkaa tarvitse kiinni sitoa lypsyn ajaksi, niin säästää se kuitenkin lypsäjän selkää ja polvia. Nykyään tämä sujuu näin:



Nojoo, hallitsen kyllä kahden käden tekniikan, mutta tässä Jinka keskittyi niin kovasti kuvaajaan, että maitokipponi olisi pian ollut nurin, niinpä sitä oli varjeltava parhaansa mukaan   ;)

Päivä navetassa eteni tuttuun tapaansa, mutta jotain erilaistakin tehtiin. Hoitoaasini viheliäinen varsa sotkee äitiään ahkerasti, se nuolee, puree, potkii, nipistelee ja ennenkaikkea roikkuu äitiaasin selässä kuraisine jalkoineen. Niinpä äitiaasi pääsi pesulle!





Kylläpä tulikin puhdas aasi! Kuivattelun jälkeen käytiin vielä metsässä vähän poseeraamassa kameralle.



On ne vaan ihan mahtavia otuksia!

Ihan leppoisasti kulku ei sujunut, sillä hanhilla on kevättä rinnassa! Molemmat ovat suorastaan raivoissaan puolustamassa reviiriään, eli ihmisten pihaa! Kuinka täällä nyt uskallat selkäsi kääntää.. huh!



           Selvittiinpäs onneksi karsinaan turvaan!

Navettahommat saatiin kunnialla hoidettua ja eläinten kanssa seurusteltua, jokaista on vähän leuan alta rapsuteltu ja kuulumiset vaihdettu. Illalla nähdään taas!

Sitten pääsin vihdoin lompsimaan takaisin kotiin päin. Metsän reunassa minua oltiinkin jo vastassa:


Nokkonen viihtyy jo päivisin ulkona ja on saanut todistetusti kaksi hiirtäkin hengiltä!
Hyvä kissa tulee kyllä tästäkin neidistä.
Nyt Nokkonen seurasi minua pysähtyen välillä puskemaan jalkojani.
Kipitimme yhtä matkaa sisälle, kissa sai tuttuun tapaan lämmintä vuohenmaitoa kuppiinsa ja itse laitoin kahvin tippumaan ja pääsin odotetun puuhan pariin!

                                         Nimittäin kylvämään!

Voi apua sitä näkyä, kaikki pöydät täynnä ruukkuja, multaa, siemeniä... Hallittu kaaos.
Mutta nyt on kesäkurpitsat, pensastomaatit, parsakaalit, kukkakaalit, persiljat ja ruohosipulit kylvetty ja lisää kylvän kunhan saan uusia ruukkuja.





Saa nähdä mitä niistä tulee. Tänä vuonna onkin tarkoitus nostaa omavaraisuusastetta entisestään, nimittäin keittiöpuutarhaan olen ajatellut panostaa tosissaan!
Hankintalistalla on myös lisää omenapuita, sekä jokunen luumu,-ja päärynäpuu, sekä tietysti tyrniä ja aronianmarjaa.

Mutta vielä on eräs seikka kertomatta. Meille muutti eilen kaksi mustakalkkunanaarasta ja yksi ukko.
Hyvin tuntuu herrasväki kotiutuvan. Tätä harvinaista maatiaislajia haluan ehdottomasti osaltani lisätä ja auttaa säilytyksessä, mutta toki myös joulukalkkuna muhii ajatuksissa. Naaraiden odotetaan alkavan muninnan pian, sitten on kyllä pakko heti koittaa tulisiko munista koneella pikkukalkkunoita.
Vaikka mustat osaavat kyllä hautoa myös itse.

               
Kalkkunoilla on kaksi omaa ikkunaa joista ne yltävät katsella ulos, sekä pitkä rivi isoja yläikkunoita, mutta niistä ei yllä katsella. Lisäksi on kulkuluukku ulos, mutta se pysyy vielä hetken aikaa kiinni, jotta lintuset tutustuvat uuteen kotiin rauhassa.
Oppaana toimii tallikani.




Kyllä ne vaan on kerrassaan komeita lintuja!

Mutta tässäpä kaikki tälläerää.
Lähden reippahasti harjailemaan kuraisia ponejani, nekin kun innostuvat aurinkoisena päivänä piehtaroimaan niin kovasti sulalla hiekalla!
Kirjoittelen taas kunhan jotakin kerrottavaa ilmaantuu  :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti