maanantai 11. elokuuta 2014

Aika aikaansa kutakin..

Noniin. Motivaatio koneen ääressä kirjoitteluun on arvatenkin näin kesäisin ollut vähän hukassa ja hirmu paljon on sattunut ja tapahtunut, en edes oikein tiedä mistä ja miten aloittaisin.

Kesä on tietenkin ollut kiireinen: talon ja pihan laittelua, laidunten tekoa, heinätyöt, navetan tyhjennys talven sotkuista, eu tarkastus..
Puuhaa on riittänyt niin paljon, että kesästä nauttiminen jäi taas vain toiveeksi.
Ehdittiin me sentään viikko olla kuitenkin lomalla pohjois-karjalassa, mutta alunperin oltiin suunniteltu vähintään kahta viikkoa. Tyytyväisiä olemme silti, että edes yksi viikko vuodessa saatiin olla kaukana arjen rutiineista ja olla vaan.
Ihan ilman jännitystä ei lomastakaan selvitty, me nimittäin isännän kanssa mennä täräytettiin naimisiin!
Uuden nimen opettelu lienee ottavan aikansa :)

Ehkä tärkein uutinen blogiinkin liittyen koskee eläimiä.
Talon rakennuksen loppuhuipennus väsytti todenteolla ja elämää alkoi ajatella toiseltakin kantilta.
Vapaa-aikaa alkoi kaivata enemmän, kiirettä ja stressiä vähemmän.
Monilajinen eläinkatras kävi jo työstä. Niinpä lopputalven ja kevään aikana valmistelimme ja muhittelimme päätöstä vähentää eläimiä tradikaalisti.

Ensinhän lähti lampaat silloin talvella, mutta siitä olenkin jo kertonut.
Lampaita on ollut siitä saakka kova ikävä. Välillä on pakko kaivaa keskeneräiset villatyöt esiin ja vain haistella lampaanvillan tuoksua..
Olen varma, että vielä joskus meille jokunen lammas muuttaa takaisin, mutta ei vielä, ennenkuin kaikki taloon ja pihaan ja muuhun ympäristömme rakenteluun liittyvät hommat on kaikki saatu tehtyä, jotta niistä eläimistä ehtii sitten oikeasti nauttimaankin.

Sitten lähti vuohet. Vuohet saivat todella ihanan yhteisen kodin. Olen kuullut kuttuneitien kuulumisia ja varmasti saan joskus katsomaankin mennä. Vuohien lähtö paitsi hiukan alkuun suretti, myös suunnattomasti helpotti! Epätoivoiset yritykset saada hullunlailla lypsävä kuttu umpeen eivät tuottaneet tulosta ja lypsäminen sitoi muun kiireen keskellä aika paljon. Lisäksi vuohien aitojen on oltava ihan omaa luokkaansa ;)
Niinpä olemme nykyään myös vuohettomia.

Kolmantena lajina lähtivät hanhet. Se oli kaikista vaikein päätös!
Hanhet ovat upeita eläimiä, oli vaikea edes kuvitella niistä luopumista, oma kaunis "joutseneni" Taavi etenkin oli todella tärkeä! Mutta kuten keväämmällä kirjoittelin, olemme saaneet ovelan vanhan ketun pihapiirimme tuntumaan, sama repolainen ennätti ottaa kaikki kalkkunamme ja muutamia kanoja hengiltä.
Niinpä hanhien kohtaloksi koitui aitaus, joka suojasi ketuilta. Taavihanhi kuitenkin muuttui rajatulla alueella taas hyvin vihaiseksi ja kaikki hoito tuntui hankalalta. Luopumispäätöstä helpotti se, että hanhipari pääsi takaisin sinne mistä olivat minulle tulleetkin, tuttuun pihaan muiden lintujen seuraan.
En kadu päätöstä, vaikka piha onkin täällä nyt oudon hiljainen.

Ehkä toiseksi hankalin päätös oli antaa lähtöpassit myös possuille.
Porsaille löytyi kaikille omat ihanat kodit, mutta porsaiden vähenemisen myötä ajatus kaikista possuista luopumisesta vahvistui. Niinpä äitipossu Ninnille ja isäpossu Vihtorille löytyi maailman ihanin oma koti, jossa possupariskunta saavat jatkossakin elää yhdessä! Olen saanut runsaasti kuulumisia ja ihania kuvia possuista. 

Eikä siinäkään vielä kaikki. Viimeiseksi lähtivät aasit. Kyllä, molemmat  :(
Varsa aasinhan piti jäädä meille. Tulimme kuitenkin kesän saatossa siitäkin toisiin aatoksiin, oripoika olisi pitänyt ruunata ja toisaalta, aasi on kuitenkin onnellisin toisten aasejen kanssa.
Niinpä myös pikkuaasille löytyi oma koti muualta.
Äitiaasi odottelee vielä naapuritallilla sitä omaa ihmistä, joka haluaisi hänet omakseen.

Näinollen tilallamme asustelee enää nämä meidän kolme alkuperäisrotuista lehmänkantturaamme, joista kaksi muuten poikii hetkellä millä hyvänsä!
Näiden lisäksi jäljellä on vielä kolme sonnia, mutta ne joutuvat talven aikana ruokalistalle.
Toivomme kovasti lehmävasikoita, jotta voisimme jättää niitä kotiin lauman jatkeeksi.
Lehmät olen kokenut itselleni tärkeiksi ja myös aika helpoiksi eläimiksi, onhan niillä koko kesän kestävä laidunkausi, jolloin huolehdittavaksi jää lähinnä vain juomavedet ja aitojen kunto. Lehmämme ovat myös todella hyviä pysymään aidoissaan, muutama sähkölanka riittää.
Lehmät ovat siis tulleet jäädäkseen.

Sitten säästyi tottakai hevoset; issikkani ja kaksi ponia, joiden lisäksi meillä on nyt kesän ajan ollut siskoni suomenhevonen ja poni laidunlomalla.

Ja kanat tietysti! Kanalassa piipittelee tällähetkellä 15 teinitipua, joista helttojen ja epävireisten kiekumisharjoitusten perusteella vain 6 on kanoja ja loput kukkoja.
Syksyllä kukot muuttaa pakastimeen ja kanat,-sekä komein kukko jäävät vakioasukkaiksi.
Munia  ei siis olla tänä kesänä omasta kanalasta vielä saatu, mutta kyllä sekin aika taas koittaa.

Eläinten vähennys on ollut haikeaa, tottakai, mutta myös hyvin helpottavaa.
Heti vapautui huomattava määrä aikaa muuhun, kuten nokkosten ja voikukan valtaaman kasvimaan kunnostukseen, pihojen suunnitteluun ja istutusten tekoon, kaikkeen mitä olen aiemmin vain haaveillut joskus ehtiväni tehdä.
Joku sanoi joskus, että eläintilan pito vaatii epätäydellisyyden sietokykyä. Ettei harmistu, vaikka aita repsottaa, tarhan portilla on upottavaa kuraa, nurkissa lojuu paalimuovia... että on keskeneräisiä,-ja rästitöitä.
Itseltäni moinen sietokyky puuttuu tyystin! Olen saanut aivan tarpeekseni keskeneräisyydestä ja siitä, että pihanperällä on häpeäpilkkuna joku rojukasa!
Niinpä on meille oikein sopiva ajatus, että eläimiäkin on vain sen verran, että pystymme pitämään paikat tiptop kunnossa, vuoden ympäri. Että sadeaikana aitauksiin ajetaan soraa jottei kenenkään tarvitse rämpiä kurassa ja että jokaiselle eläimelle ja sen elinympäristön huollolle jää aikaa niin paljon, ettei mikään repsota ikinä! Silloin poistuu stressi myös omasta mielestä ja kun se syksyn pimeä ilta koittaa, voi hyvällä omallatunnolla istahtaa tv:n ääreen, eikä tarvitse siinävaiheessa enää miettiä tekemättä jääneitä hommia tai suunnitella seuraavan päivän aikatauluja.

                                nyt jää aikaa kasvattaa omaa satoa!

                                   ja jopa lomailla välillä!

                     ja ihailla rakkaita eläimiä.




Blogia tulen päivittämään jatkossakin!
Nyt mukaan mahtuu entistä enemmän muutakin omavaraisuutta, kasvimaata, marja,-ja sienisatoa ym
Sekä tietysti jäädään odottelemaan pian syntyviä vasikoita!



3 kommenttia:

  1. Kiitos kuulumisista! Tarpeellinen muistutus meille kirjavasta eläinlaumasta haaveileville, että eläinten hoitoon vaadittu aika on oikeasti muilta hommilta pois.
    Oikein rentouttavaa loppukesää sinne mukavien töiden äärelle!

    VastaaPoista
  2. Onnea rouvaantumisesta! ;)
    Vaikeita päätöksiä olette tehneet mutta hatun nosto, oma aika on yllättävän tärkeää... kun siitä saa säännöllisesti nauttia, mielenkiinto muihin asioihin pysyy kummasti tuoreena. Tsemppistä sinne, lisää päivityksiä odotellen!

    VastaaPoista
  3. Hyvä päätös! Ikävä on lukea sellaisista tiloista, missä jaksaminen on loppunut, mutta elukoita ei ole vähennetty ajoissa. Itse olin välillä vuoden kokonaan ilman eläimiä, kun oli isoja leikkauksia ja loppui veto. Nyt jo haaveilen vuohista... hyvä, että tässäkin tuli järjen sana aiheesta!

    Onnea tuoreelle avioparille. Vasikkakuulumisia odotetaan.

    VastaaPoista