torstai 5. maaliskuuta 2015

Herätelläänpäs blogi henkiin!

Hei vaan, piiiitkästä aikaa!
Blogi parka oli jo vallan jäänyt unholaan, mutta korjataanpas asia vihdoinkin.
Kuten huomata saattaa, ulkoasu muuttui hieman jälleen, ja koko blogin perusidea palasi edes jonkinverran lähemmäs alkuperäistä. Olin lähes varma, että koko omavaraisuuden tavoittelu on menneen talven lumia, mutta olin väärässä! Joten täältä tullaan, entistäkin innokkaampana!

Palataan kuitenkin ajassa reilu kaksi kuukautta taaksepäin. Mikä siis sai edes ajattelemaan elämäntavastani luopumista?
Meille alettiin keväällä 2014 odottaa uutta perheenjäsentä, esikoistamme.
Vaikka lapsi oli kovasti toivottu, toisi se tietysti elämään valtavasti vastuuta ja uusia haasteita.
Ennenkaikkea se toisi elämään sisältöä. -jota jo muutenkin oli liiaksi asti!
Piti miettiä asiat tärkeysjärjestykseen.
Pohdiskelin, että suuren mahani,- saati pienen vauvan kanssa en millään jaksaisi tai ehtisi lypsää vuohia, keriä lampaita, kuokkia kasvimaata, siivota kanalaa... Ehkä se mahdollista olisi, mutta olisiko sen arvoista, etten ennättäisi nauttia ohikiitävistä vauvahetkistä?

Niinpä eläinkatras karsittiin lähes olemattomiin. Vain islanninhevoseni ja shetlanninponini, kaksi kyyttölehmää, lapinlehmä ja ensimmäinen lehmävasikka jäivät. ( ja toki siis koirat ja kissa! )
En kadu.
Lampaita on valtava ikävä, samoin ankkoja ja kanoja kaipaan kovasti.
Muiden kaneja katselen kaihoisasti..
Aasivarsaa mietin usein, minne se muutti ja miten sillä menee.. ehkä olisin halunnut sen pitää..
Vihtori minipossua on myös valtava ikävä!
Sinisilmäinen Taavi hanhi,- vihaisuudestaan huolimatta on jäänyt mieleeni takuulla loppuiäksi, eikä kovasti lohduta tieto siitä että Taavin elämä päättyi viime syksynä, juurikin sen ärhäkkyyden vuoksi.
Mutta elämä jatkuu.

12.01.2015 syntyi meille pieni kaunis tytär.
Hän syntyi sektiolla ja kaikki sujui lopulta hyvin. Tuo päivä oli elämämme pelottavin, mutta myös ikimuistoisin. Ensimmäiset kaksi viikkoa meni uuteen elämään opetteluun ja sopeutumiseen, mutta pikkuhiljaa asiat alkoivat sujua rutiinilla ja arki alkoi taas luistaa.
Sain kyllä todeta, etten todellakaan olisi jaksanut lähteä navettaan lypsylle tai muutakaan, joten tuo eläinten vähennys oli todellakin hyvä ajatus, välttämätön.

Nyt kuitenkin syntymästä tulee juuri täyteen kaksi kuukautta, ja kevät kolkuttelee jo ovella.
Energiaa alkaa olla melkolailla, vaikka yöunet usein jääkin lyhyiksi ja katkonaisiksi.
Samaan aikaan mielessä pyörii vauvan kiinteiden ruokien aloitus, johon ei enää ole mahdottoman pitkä aika.
Mitäs jos kasvattaisin hänelle luomua ruokaa kotona?
Perunaa omasta pellosta, kesäkurpitsasta saisi myös sosetta.. mansikkaa, hernettä, parsakaalia!
Ja kuinkas ollakkaan, siemenluettelo löytyy pian nenän alta ja huomaan sormien syyhyävän jo kylvöpuuhiin!
Ihan pian pikkuriikkiset multaruukut valtaavat kaikki ikkunapaikat ja alamme valmistautua kasvimaan kunnostukseen. -ehkä myös uusi, entistä ehompi kasvihuone?

Mutta syöhän muksu sitten jo talvella lihaakin! Mikä ihana tekosyy, puhdasta ruokaa omalle lapselle!
Josko puunaisin talven tyhjillään seisseen kanalan keväänkorvalla kuntoon ja hankkisin parven kanoja taas- ehdottomasti suomalaisia maatiaisia!
Mitäs jos muutama lammas kuitenkin otettaisiin? niitähän on niin kova ikäväkin!!
kesäpossuja, niitä on saatava!

Itse olen toipunut sektiosta todella nopeasti, kerran olen jo noussut hevosen selkäänkin.
Isä hoitaa lasta myös ahkerasti, joten aikaa harrastuksille (omavaraisuudelle!) on mahdollista saada järjestettyä. Virtaa on kuin pienessä kylässä ja pää pursuilee ideoita.
Ja kuten huomaatte, myös blogin pariin jaksaa taas palata   :)











Yhdessä päätimme, ettemme halua lapsestamme liiemmin kuvia nettiin, ennenkuin hän voi itse päättää tahtooko "julkisuutta", joten laitan vain nuo kaksi kuvaa joissa pienokainen vetelee sikeitä  :)
Aika näyttää maltammeko noudattaa sääntöämme.





Pikkuhiljaa elämä on siis asettunut uusiin uomiinsa, mutta haave omavaraisuudesta selvisi ja elää edelleen vahvana. Lähdetään siis kohti uusia haasteita ja katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan.



















8 kommenttia:

  1. Mukava että palasit takaisin! Juuri kun löysin blogisi aikanaan, postauksesi loppuivat.
    Mutta asioiden laitto tärkeysjärjestykseen menee tietysti kaiken edelle. Kiva, että vaavin kanssa sujuu hyvin!

    VastaaPoista
  2. Onnea vauvasta!
    Itseäni mietityttää miten kolmen kanssa käy, mutta eiköhän se arki ala sujumaan ja harrastuksetkin siinä samalla :)...

    http://pienenpienitalo.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Onnea pienestä tytöstä! Ja mukava, että palasit, innolla odottelen uusia postauksia. Itse olen myös huomannut, että lapset motivoivat elämänvalinnoissa todella paljon. Täällä on jo taimikasvatus kovasti vauhdissa, saa nähdä joko tänä kesänä saataisiin kauan haaveiltuja kanoja :)

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia onnitteluista!
    Itsekkin jo ehdin epäillä niin blogin,-kuin myös koko omavaraisuus harrastelun tulevaisuutta, mutta onneksi äitiys ei kuitenkaan näköjään muuta ihmisen persoonaa sen kummemmin, samat haaveet ne elää edelleen ja samat arvot ovat tallella.
    Kielo, tsempit kanalan perustukseen! suosittelen ehdottomasti, kanat ovat varsin helppoja ja mukavia veikkoja :)

    VastaaPoista
  5. <3 ihanaa kuulla sinusta pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
  6. Kaikkea hyvää pienen elämään ja voimia ja terveyttä myös vanhemmille! Kyllä nyt ihan oikeaan saumaan palasit blogirintamalle, koska sinulla näyttää olevan hyvä into päällä ja elämässä niin paljon mielenkiintoisia asioita, joita jakaa meille. Sydämellisesti tervetuloa ja kirjoittele kuulumisiasi aina kuin vain kerkiät, vaikka joka päivä.

    VastaaPoista
  7. Onnea uudelle perheenjäsenelle! Ihana kuulla, että sinulla on taas virtaa ja intoa omavaraisteluunkin. Tuo on minusta niin järkevää, että mennään jaksamisen mukaan. Todella kiva, että olet täällä taas!

    VastaaPoista