Villa Valtaus -elämää omavaraisena

Heipähei taas kaikille! Täällä aika menee siivillä, ja tähänkin tämän kuun yhteispostaukseen havahduin tyylikkäästi aivan viime hetkillä, niinkuin aiemmillakin kerroilla. Nomutta, pääasia että mukana ollaan!

Pidemmittä puheitta, helmikuun aiheena meillä oli juoma. Että mitäkäs juominkeja sitä on tullut omavaraisteltua. Lähdetään heti aiheen kimppuun.

Vesi. Se on tietysti tärkein juoma, ja se tulee meillä omasta kaivosta. Kaivo oli yksi ensimmäisistä asioista, jonka teimme tälle tontille. Eikä se(kään) ollut ihan helppo nakki. Päädyimme ihan perinteiseen rengaskaivoon, koska alueellamme radon estää porakaivon käytön. Kaivon teko ajankohdaksemme valitsimme- kuinkas muutenkaan kuin vuoden vetisimmän, kuraisimman ja kamalimman vuodenajan. Niinkuin suurinpiirtein kaikkiin muihinkin tiluksiemme kaivinkonetöihin.

ja tästähän se sitten lähti

Täällä meillä kiviä riittää ja niin riitti kaivon paikallakin! Mutta se ei ollut vielä pahin vaihe ollenkaan.

Siitä savesta ei nimittäin meinannut tulla loppua ensinkään ja itse ehdin jo monesti miettiä, että tuosta kyllä tulee hauta kaivinkoneelle, eikä mikään kaivo! Mutta niin siitä kuitenkin kaivo tuli. Vesikin kirkastui, aikanaan. Kaivoa ollaan nyt käytetty yli 7 vuotta, ja vesi on hyvin riittänyt.

No sitten, maito. Sitähän meillä piisaa niin, että pitäisi varmaan alkaa ottamaan maitokylpyjä. Välillä vähän tuntuu hullultakin, maitoa kun on tungettu vähän joka paikkaan, piimitetty kanoille ja sioille, lihotettu kissat ja itsensäkin, ja silti sitä valitettavasti päätyy myös viemäriin. Aina kun ei jaksa jugurtteja, viilejä eikä juustojakaan. Lehmä on saanut olla myös vasikkansa kanssa jatkuvasti, eli suuri osa sen maidosta on mennyt vasikalle, joka nyt onkin jo äiteensä kokoinen, mutta käy silti välillä huikalla. Vuohet puskee maitoa kuin mitkäkin meijerit, vaikka umpeenkin niitä välillä olen haaveillut. Maito on ison työn takana. Välillä olen miettinyt, kuinka paljon helpompaa ja vapaampaa elämä olisikaan, ilman lypsettäviä, mutta on se kuitenkin ihan mahtavaa, kun maidon takia ei koskaan tarvitse kauppaan lähteä ajelemaan, ja siitä saa kermat ja voit myös helposti käyttöön.

Maidosta teen myös kefiiriä. Lypsylämpimään, siivilöityyn maitoon nakkaan vain sen röllykän ( jota maitosieneksikin kutsutaan ) ja panen purkin huoneenlämpöön pöhisemään seuraavaan päivään asti. Valmiin kefiirin hörppään smoothiena kitusiin.

Mintunlehtiä minulla on ollut tapana kuivattaa teehen ja kaakaoon. Meillä kasvaa minttua ihan riesaksi asti kanalan nurkalla, joten kuivattuja lehtiäkin on purkkitolkulla. Flunssa aikaan kuuma höyryävä minttutee on aivan paras lääke!

Mehuja teemme paljon. Mustasta ja punaista viinimarjasta enimmäkseen, mutta myös omenasta ja mansikasta on tullut tehtyä. Lapsille omatekoiset mehut maistuu erityisen hyvin.

Mielessä kutkuttaa valtava kiinnostus kuusenkerkkäsimaan, mahlaviiniin ja muihinkin erilaisiin juomiin, mutta niihin en ole vielä ehtinyt yhtenäkään kesänä keskittyä. Ehkäpä siinä voisi olla tulevan kesän aluevaltaus. Sitä ennen pitää kuitenkin vielä selvitä tästä talvesta, josta taisikin muuten tulla ihan ihka oikea talvi!

Itse kyllä tykkään, että talvi on talvi ja kesä on kesä. Kesällä saa olla kuuma, saa olla kärpäsiä ja kunnon ukkospuuskia. Talvella saa hukkua lumeen ja kantaa yötä myöten halkoja takkaan. Mutta toisaalta, jotkin asiat ovat talvella ja pakkasella vähän vähemmän mukavia..

Niistä ihan ykkönen on eläinten vesihuolto! Tallin putket jäätyy ja vesi raahataan maitokärryllä kauempaa, lämmityskeskukselta. Sieltä saa lämmintä vettä, jota eläimet tykkäävät pakkasella juoda. Ja tämähän homma pitää tehdä useasti päivässä, muuten saavit ovat läpeensä umpijäässä.

Untamo rupukki tuossa esittelee, millaisia hienoja jäälohkareita se emäntä niistä juomasaaveista oikein irroitteleekaan, jos menee unohtamaan vedet ulkosaaveihin yöksi. Se se vasta kuulkaa on hauskaa hommaa! tai sitten ei..

Ja luntahan saa toki olla! Mutta ei kanalan ulkotarhan katolla. Se nimittäin romahtaa kyllä lumen painosta, joten tätä hommaa on tänä talvena piisannut! Oikein sydän syrjällään aina aamulla jänskättää, että vieläkö on tarha pystyssä. Sehän on,-koko komeus ihan emännän omaa käsialaa, joten se on sitten ihan kunnia asia, selviääkö se ensimmäisestä talvestaan. Kanathan eivät ole vaarassa, ne ovat tuolla vankemman katon alla lämpimässä talveaan viettämässä, mutta olisihan se kiva ettei kesällä tarvitsisi ryhtyä suurempiin remonttihommiin tarhankaan kanssa.

Lumitöitä on muutoinkin piisannut, ja aurattiinpa lapsille luistinrata myös lammen jäälle. Mutta lumihommat ovat minusta itseasiassa ihan mukavia.

Tuo lampi oli kyllä ehdottomasti yksi tilamme kannattavimmista "hankinnoista"! Se on tuottanut valtavasti riemua, etenkin lapsille! Kesällä siellä uidaan ihan joka ikinen päivä ja talvella siihen saa luistinradan ja napakelkan!

Pakkastakin on tänä talvena päästy jo hiukan kokemaan, kun muutamana päivänä ulkona lämpötila tipahti -23 asteeseen. Ainoastaan lampaat asuvat meillä kylmäpihatossa, mutta niillekin viritin varolta lämpölamput. Muut eläimet nauttivat lämpimästä tallista, etenkään aasit ja vuohet eivät mielellään kovilla pakkasilla juuri ulkona oleile.

Katse on kuitenkin kunnon talvesta huolimatta jo eittämättä kesässä. Myhäillen ihastelen lampaitten pehkua, oi kuinka otollisen kurpitsapenkin tuosta tavarasta saankaan! Siihen kun humautan vielä lantalasta lehmänlörtsyt ja kanalasta rouvien pehkun, niin jo on kumma jos ei kurpitsat kasva! Kasvimaahaaveista aion pitää kiinni ja isäntää aion kiristää, uhkailla ja lopulta lahjoakkin, että saisin sen uuden hienon kasvihuoneen! Kanalaankin on jo nuorisoa valmiiksi kasvamassa, kodinhoitohuoneen pöydällä piipittää laatikollinen pikku silkkitipuja. Tästä se uusi kausi taas, ihan pian pääsee alkuunsa! On se kyllä hienoa, että meillä on nämä vuodenajat, aina sitä on yhtä pitelemättömän innoissaan kevättä odottamassa, kun on talvella saanut vähän kasvatuspuuhista huilata.

Mutta tässäpä taas tärkeimmät tältä erää. Ihanaa muuten kirjotella, kun lapset nukkuu ja tulet rätisee takassa. Taidampa köllähtää itsekkin jo vaakatasoon.